Puolitoista vuotta sitten tapahtunut törkeä pahoinpitely ei koskaan ratkennut, kun näytöt eivät riittäneet tekijän kiinni saamiseen.
Keskusrikospoliisikin tutki Äänekoskella tapahtunutta nuorehkoon naiseen kohdistunutta törkeää pahoinpitelyä, mutta epäilyistä huolimatta tekijä on jäänyt selvittämättä. Avoliitossa ollut nainen pahoinpideltiin hänen yöpyessään vieraan miehen sängyssä.
Rikos tapahtui joulukuussa 2011. Asunnon haltija, parikymppinen mies, lähti karkuun, kun tuntemattomaksi jäänyt miespuolinen henkilö tuli yöllä sisään avoimeksi jääneestä ovesta.
Asunnon haltija kertoi poliisille olleensa nukkumassa naispuolisen ystävänsä kanssa. Mies ei halunnut kertoa poliisille naisen nimeä. Kun mies palasi kotiinsa, naista ei enää näkynyt.
Naisen sijaan asunnossa oli sotku. Myös paikkoja oli rikottu. Mies huomasi, että häneltä oli kadonnut kaksi paitaa.
Nainen korjasi aiemmin antamansa lausunnon tekijästä
Naista pahoinpideltiin pahasti. Keski-Suomen keskussairaalaan toimitetulle naiselle aiheutui kasvoihin turvotusta, yläluomiin verenpurkaumia, nenäverenvuotoa, takaraivolle kuhmu, kaularankaan aristusta, kaulan etupuolelle verenpurkauma sekä laajemminkin turvotusta.
Rikoksesta epäiltiin vieraaseen sänkyyn eksyneen naisen avopuolisoa, noin kolmekymppistä miestä.
Lääkärin saamien esitietojen mukaan nainen kertoi, että pahoinpitelijä oli hänen avopuolisonsa. Naisen mukaan avomies olisi lyönyt ja potkinut häntä päähän teräskärkisillä maihareilla tai vastaavilla kengillä.
Poliisin kuulusteluissa nainen ei kuitenkaan enää muistanut pahoinpitelijäänsä. Hän halusi korjata sairaalassa antamansa lausunnon miehensä syyllisyydestä.
Myös naisen sänkyynsä yöksi ottanut mies oletti, että asuntoon tullut mies oli naisen miesystävä. Epäilty avomies kiisti kuitenkin syyllisyytensä.
Esitutkinnassa selvisi, että pahoinpitely tapahtui asunnon ulkopuolella, parkkipaikalla. Valvontakamera tallensi tapahtuneen, mutta huonotasoisen kuvan perusteella pahoinpitelijää ei voinut tunnistaa.
Asunnosta löytyi naisen verta. Yhdestä näytteestä löytyi pieni määrä toisenkin henkilön DNA:ta, mutta Keskusrikospoliisi ei kyennyt yksilöimään lähdettä.
KIhlakunnansyyttäjä totesi, ettei näyttö riitä syytteen nostamiseen. Syyttäjä teki päätöksensä huhtikuussa.