ÄKS

Kukkaa pukkaa kun itse virkkaa – Hämäläisen Lasse näyttää joulutähden mallia

20.12.2020 06:00
Vuoden vanha ikäjoulukukka ei hevillä värity uudelleen, mutta virkkuukoukulla ja pumpulilangalla askarrellen vanhakin nuortuu ja kukoistaa. Hämäläisen Lasse näyttää kuinka virkataan joulutähteen kukka.

Virkaten ja hörpäten jouluun asti vaan laulelee ja Hämäläisen Lasse, ja antaa vinkin joulutähden virkkuuseen. 

 

Virkkaaminen jos mikä, on joulunalusajan hyötyajankulua ja sormiliikuntaa parhaimmillaan, vinkkaa Hämäläisen Lasse.

– Tämän sain tuta jo viime jouluna, kun näpräsin välkkylangasta pehmoheijastimia pukinkonttiin ja käyttöönkin, normaalisti kynää kädessään pitävä Lasse Hämäläinen sanoo. 

Askartelu jatkuu, ja tällä kertaa mytistämme kukkimattomaan joulutähteen tähden punaisesta pumpulilangasta. 

– Pidetään oikein vanhan ajan ompeluseurat, joissa naisvoimin kokoonnuttiin iltapuhteella rupattelun, kahvinhörpinnän ja käsitöiden merkeissä yhteen. Vaan mikäpä estää meitä nykyuroksia tarttumasta loimeen ja elvyttämään sukupuolisutkia perinnettä yli roolirajojen. Tarvitaan myös ylivuotinen ja vähän isoksi paisunut tyräkki, eli valkolatvaisena myös adventtikukaksi kutsuttu huonekasvis, Lasse kertoo. 

ViherpeukaloksiI osoittautuneelle Lasselle kävi kahdesti kummasti. 

– Ensinnäkään ei viimevuotinen joulukukka suostunut kuihtumaan vaan hoidonpuutteesta välittämättä jatkoi kukoistustaan ja kasvuaan monihaaraiseksi lähes pensaaksi. Tämä on ihme, sillä viileänarka ja kastelulle ronkeli joulutähti on erittäin vaikeahoitoinen, pitkän päälle etenkin tämmöiselle viherpeukalokeskelläkämmentäimmeiselle lähes mahdoton toimenpide suorittaa.

Toiseksi löytyi kirpparilta yhtä äkkiä marraskuussa edullisesti kirja, joka opasti virkkamaan erilaisia kukkia, joulutähti mukaan lukien. 

Kun sitten kävi ilmi sekin, että kasvin vihreänä hehkuvien latvojen saaminen uudelleen väriloistoon on vaikeata, niin Lassen mieleen välkähti, että tehdään sitten joulukukka itse. 

– Kirjan ohjeista en ymmärtänyt hönkäsen pölähtämää, mutta rohkeasti hommasin punasta lankaa ja koukun kouraan ja sitten silmukkaa toisen perään. Jo pian niitä rupesi sikiämään ihan solkenaan. Sakarat olivat ongelmallisia, mutta kun ei ole turhan nuuka niin ihan kivasti nämä ameebat, meritähdet, möykyt ja kötistykset kasvista koristavat. Jos ei ole jäänyt joulutähteä huoneelle niin voi niitä muitakin viherkasviksia koristella virkkuuksilla tai vaikka joulukuusta.

Toimitus antaa vielä vinkin: 

– Koska joulutähtiä on nykyään saatavana perinteisen punaisen lisäksi valkoisena ja vaaleanpunaisena, voi kukan virkata omaan sisustukseen sopivaksi, vaikka siniseksi! Ja mikä ettei voisi virkata vaikka sateenkaaren kaikki värit omaavat tähtöset. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy