ÄKS

Kukkula kuntoon talkoilla

06.09.2023 17:27
Suolahden Kyläyhdistys kutsuu nuoria vanhempineen ja muita innokkaita kaupunkilaisia talkoisiin Suolahden Kukkulanmäelle lauantaina 9.9. klo 10 alkaen.

Suolahden kyläyhdistys on rakentanut jo vuosien ajanKukkulanmäkeä kaupungin avustuksella ja monilla talkoilla paikaksi, johon on mukava tulla isolla tai pienellä joukolla laulamaan, paistamaan makkaraa, olemaan yhdessä luonnon helmassa.

 

Myös koululaisia on päässyt opettajan johdolla harjoittelemaan retkeilytaitoja. Tällaista onkin luvassa lisää koko yhtenäiskoulun väelle lokakuussa, kun Kukkulanmäki on yksi rastikohde. 

– Mutta nyt tarvittaisiin taas talkoita, kuten kuvasta näkyy! Enää eivät kaikki vaivaudu kyselemään ovilukon numeroa, vaan sisään on menty omin voimin. Toukokuussa oli puuvaraston takaseinästä yksi lauta irrotettu, vähän puita jäljellä, mutta kesäkuun alussa jo iso reikä ja kaikki puut viety. Kesän mittaan myös penkkejä on kaltoin kohdeltu, kyläyhdistyksestä harmitellaan.

Suolahden Kyläyhdistys kutsuu nuoria vanhempineen ja muita innokkaita kaupunkilaisia talkoisiin Suolahden Kukkulanmäelle lauantaina 9.9. klo 10 alkaen.  Kyläyhdistyksen väki varmistaa sähköisten työvälineiden kunnon ja lisäksi tarjolla makkaraa ja mehua talkoolaisille. 

– Lähiruokapäivän kunniaksi Antti Hakkarainen, kyläyhdistyksen  puheenjohtaja, on luvannut leipoa jotakin pientä ostettavaksi, Suolahden kyläyhistyksestä vinkataan.

Kukkulan kohennustalkoot la 9.9. klo 10 alkaen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy