Konginkankaan kulttuuriperintöohjelman osa II
Ohjelma alkoi monesta esiintymisestä jo tutun nuoren Onni Hytösen haitarimusiikilla perinteisin kappalein Metsäkukkia myöten, mutta lopuksi häneltä kuultiin mielenkiintoinen haitarikappale 70-luvun rokkibiisistä.
Taiteilija oli hyvin herkkä sanankäyttäjä ja laittoi 16 kirjettä kuukauden sisällä rakkaimmalleen. Mutta ehti hän kirjoittaa maaliskuussa 1906 vilkkaasti kirjeitä ja sähkeitä myös ulkomaille pitkin Eurooppaa ja New Yorkiinkin. Suolahden asemapäällikön Rudolf Ahoniuksen ja Gallenin välille syntyi pitkä ystävyys. Molempien syntymän 150-vuotispäivä on vuonna 2015.
Mielenkiintoinen yksityiskohta tuli myös esiin. Räihän Lintulassa 1904 asuessaan Gallen maalasi monen merkittävän teoksen. Erään kuuluisimman maisemataulun näkymä on edelleen ennallaan, kun katsoo Lintulahden huoltamolta Haapasaaren päin. ”Keitele”-taulun myynnistä iloitsee Gallen vaimolleen kirjeessään 12.3.1906 – ”saamme siitä hyvän lisän kesän matkakassaan!”
Räihän vetovoima taiteilijoihin ei loppunut tähän vaan monet muut kuuluisat taiteilijat ovat nauttineet luonnon ja kylän väen seurasta Räihän hienoissa maisemissa. Nyt pystytetyssä taulussa taiteilijat on kirjattu Eila Minkkistä myöten.
Esko Korjonen lausui yleisön mieleen Konginkankaan tervehdysrunon, jossa lopuksi vaadittiin vastarakkautta. Matti Jokihalme Konginkankaan kyläyhdistyksen varapuheenjohtajana vastasi huutoon kertomalla mm. EU-rahoitteisesta MahdollisuutenaMaisemat-hankkeesta Räihässä ja lisäksi kehui yhteispeliä tilaisuuden järjestävän kotiseutukerho Kömin killan kanssa.
Tämän päälle Kömin kilta lahjoitti kaksi pientä Gallen-Kallelan Kalevala-aiheista värifoliotaulua esiintymislavan- ja huoltamonpitäjälle Markku Väisäselle ripustettavaksi sopivaan paikkaan, koristamaan ”paikallistaiteilijan” värikkyydellä matkaajien pysähdyshetkiä.
Lopuksi Konginkankaan Renkien neljä paikalle ehtinyttä soittivat varsin ammattimaisesti tuttujen kappaleiden setin ja päätteeksi vielä yllyttivät kaiken kansan yhtymään Keski-Suomen kotiseutulauluun, johon saatiin sähkömandoliinilla yllättävä keinahtelevan reggaehtava sovitus – ei ollenkaan ikävä keksintö ! Harmi kyllä turhan harvalukuinen yleisö oli jo lopussa kaikonnut ja soittajille taisi jäädä apea mieli. Päätös perintötapahtumalle oli joka tapauksessa – kiitos soittajien – hyvin onnistunut. Huoltamonpitäjän ilmaiseksi tarjoamien grillimakkaroiden kulutus ei vain tainnut yltää yhtä korkealle kuin tilaisuuden merkitys Räihän ja Konginkankaan kulttuuriperinnön vaalimiselle.

Lintulahden Neste tarjosi kulttuuri-ihmisille makkarat.

Musiikkina kuultiin mm. Hytösen Onnin haitarisointuja

Timo ”Tenä” Enäkoski kertoili yleisölle alueen kulttuurivaikutteista.
Teksti: Timo Enäkoski, Kuvat: Veli Rytkönen