Miehen alkoholinkäyttöä seurannut erikoinen rikosprosessi huipentui Keski-Suomen käräjillä Äänekoskella tiistaina. Käräjien päätteeksi tuomari hylkäsi syytteen, jonka mukaan nuorehko aasialaisnainen nainen olisi pahoinpidellyt miestään.
Epäilty rikos tapahtui helmikuun puolivälissä Äänekoskella. Syytteen mukaan nainen teki ruumiillista väkivaltaa itseään selvästi vanhemmalle puolisolleen lyömällä tätä kerran nyrkillä vasempaan poskeen.
Teko aiheutti asianomistajalle turvotusta ja mustelman vasempaan poskipäähän.
Nainen myönsi teonkuvauksen osittain. Hän kertoi läpsäisseensä miestä avokämmenellä, mutta katsoi, että kyseessä oli korkeintaan lievä pahoinpitely.
Nyrkillä lyönnin nainen kiisti.
Oikeudessa kuultiin vain naista. Hänen mukaansa pariskunnalle tuli suusanallista riitaa naisen asunnossa.
RIIDAN SYY oli miehen vahva humalatila. Nainen ei hyväksynyt sitä, että mies oli päihtynyt, vaikka heillä oli kotona vieras.
Tuomion mukaan nainen ei voinut ”omasta kulttuuristaan johtuen” hyväksyä miehen käytöstä.
Nainen kertoi miehen ottaneen häntä voimakkaasti olkapäästä kiinni ja sylkeneen häntä kasvoihin. Lisäksi mies oli voimakkaasti kiroilleen pyytänyt naista poistumaan. Irti päästäkseen nainen kertoi lyöneensä miestä poskeen.
Seuraavana aamuna nainen näki miehen poskessa lievää turvotusta ja punerrusta.
Oikeus piti mahdollisena, että tapahtumat menivät naisen kertoman mukaan. Naisella oli oikeus puolustautua miehen tekevää väkivaltaa vastaan ja tehdä jopa hieman voimakkaampaakin väkivaltaa kuin häneen kohdistettiin.
Olosuhteet huomioon ottaen oikeus katsoi, ettei väkivalta ollut liiallista. Oikeudelle jäi järkevä epäilys siitä, että väkivalta oli oikeutettua ja että kyseessä oli hätävarjelutilanne.