ÄKS

Kultuurifoorumissa kuultiin hyviä ideoita sekä avauksia – keskustelulle toivottiin pikaista jatkoa

02.06.2021 12:29 (muokattu 02.06.2021 15:32)

Vuonna 2019 aloitettu kulttuurifoorumi sai jatkoa tiistaina. Kiinnostusta aiheeseen on, sillä Teamsin välittämänä keskusteluun ja kuulolle asettui kolmisenkymmentä kulttuurista kiinnostunutta henkilöä. 

 

Vs. vapaa-aikajohtaja Jupe Pohjolainen kertoi, että foorumin tarkoituksena on lisätä avoimuutta, yhteistyötä sekä parempaa palvelua. Vs. Kulttuurituottaja Laura-Kristiina Moilanen avasi kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaa. 

– Kulttuurikasvatussuunnitelma rohkaisee lisäämään ja käyttämään kulttuurikasvatussisältöjä osana varhaiskasvatusta ja perusopetusta, Moilanen kertoi. 

Koulujen, eskareiden sekä eppu- ja toppuluokkalaisten kulttuuripoluilta löytyy tanssia, kuvataidetta, kirjallisuutta ja draamaa. 

– Tarkoitus on lisätä sosiaalisia kontakteja ja saada elämyksellisiä kokemuksia. 

Nelos-kutoset pääsevät ilmaisupolun kautta elokuviin sekä Äänekosken taideympäristöön. 

Yläkoulun puolella päästään kulkemaan musiikkipolkua pitkin, kasiluokkalaiset tutustuvat musiikkiin, tanssiin ja kuvataiteisiin. Ysiluokkalaisille tarjotaan K9-kortti.

– Kultuurikasvatusohjelmaan pääsevät osalliseksi kaikki äänekoskelaiset peruskoulululaiset sekä eskarit, Pohjolainen muistutti. 

Kulttuurikasvatusohjelman lisäksi Moilanen esitteli tarjolla olevaa kuluttuurihyvinvointia, ja siihen liittyvää hyvinvointikertomusta sekä suunnitelmatyötä. 

– Kultuuritoimi tuottaa myös kausiohjelmia suurelle yleisölle Suolahtisaliin sekä Painotalolle sekä taidenäyttelyitä Hoikkassaliin.

Kulttuuritoimi tekee kulttuurihyvinvointityötä muun muassa palvelutaloissa sekä vanhuksien tuetussa asumisessa. 

– Palvelutaloissa on toteutettu residenssitaiteilijamallia sekä esitysvierailuja, Moilanen kertoi 

Uutena juttuna Moilanen vilautti mahdollista LAKU-lähetettä (LAKU – lasten kulttuuri), josta on saatu jo positiivista palautetta muun muassa Varkauden suunnalta. 

– LAKU-lähete -toimintamallissa esim. neuvoloiden tai koulujen terveydenhoitajat, koulukuraattorit, kasvatus- ja perheneuvolan työntekijät tai muut lasten ja nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset voivat antaa perheelle lähetteen, jolla ohjataan kulttuuripalveluiden pariin. 

– Toimintamallia kehitetään yhteistyössä eri ammattilaisten sekä paikallisten kulttuuritoimijoiden kuten Koskela-opiston ja Ala-Keiteleen musiikkiopisto kanssa. lähete on käytännön ratkaisu, jolla Palvelun tarkoituksena on tarjota  lapsille ja nuorille, joiden vanhempien resurssit heikentyneet, osallisuutta, hyvinvointa sekä aktiivista toimijuutta viestimällä lapselle, että hän on mahdollisuuden arvoinen.  

Tavoitteena on, että LAKU-lähete otettaisi käyttöön Äänekoskella jo ensi vuoden alusta. 

Jupe Poholainen avasi osallistujille kuluttuuritoimen ja koko vapaa-aikatoimen vuosibudjettia, ja sitä miten kakkua jaetaan.Vuonna 2021 vapaa-aikatoimialan alla on seuraavat kulttuurin liittyvät investoinnit. Tänä vuonna on Painotalon remonttiin kytketty 400 000 euroa, museohankkeeseen 200 000 euroa ja pääkirjaston esteettömyyden lisäämiseen 20 000 euroa. 

– Painotalon remontti alkaa elo-syyskuussa ja sen on tarkoitus valmistua kesällä 2022. Vapaa-aikatoimen työntekijät ovat remonttievakossa Äänekosken Kiinteistönhoidon alakerrassa, Pohjolainen kertoo. 

Lähes parituntisen esityksen jälkeen päästiin keskustelemaan. Jasu Rossin esittämä ajatus tuli suoraan pääkaupunkimme sydämestä: kaupungin tiloihin pääsy voisi olla Äänekoskella helpompaa, yhden napin painalluksen takana olevaa. 

– Äänekosken kultuuriväellä on pari isoa ongelmaa jotka kytkeytyvät toisiinsa. Kulttuuria harrastavat eivät ole järjestäytyneet ja tämä ongelma kytkeytyy siihen, ettei Äänekoskella ole yhteistä tilaa missä kokoontua. Me tarvitaan matalan kynnyksen paikka. Tällaiset avaukset kuten tämä kultuurifoorumi on hyvä avaus, joka toivottavasti poikii myös järjestäytymistä.

Pohjolainen kuunteli tarkalla korvalla Rossin esittelemää varauskalenteria. Hän kannatti ajatusta, että madalletaan kynnystä tapahtumisen järjestämisessä ja siitä aiheutuvasta byrokratiasta. 

– Varauskalenterissa on nimetty julkiset tilat sekä puistot ja paviljonkialueet, joita varatessa sitoudutaan tehtyihin sääntöihin, eikä varauksen jälkeen tarvitse tehdä erillisiä lupa-anomuksia, vaan yhdellä klikkauksella päästää asiassa eteenpäin. Jos tämä toimii Helsingin kokoisessa kaupungissa, niin miksi ei Äänekoskellakin, Rossi sanoi. 

Marjatta Huhta muistutti, ettei foorumeihin tai suunnittelutilaisuuksiin tarvitse pyytää luennoitsijoita tai asiantuntijoita kaukaa tai muualta.

– Tietämys löytyy omasta takaa. Juuri me täällä kuntarajojemme sisällä toimivat kulttuurin tekijät, tuottajat ja harrastajat tiedämme parhaiten, mitä täällä tarvitaan. Myös tiedon kulkuun pitäisi kiinnittää parempaa huomiota. Näkemykseni mukaan Äänekoskelta puuttuu koordinoiva elin, koja viestisi paremmin kolmannelle sektorille. Kulttuuria on vaikea harrastaa jos tilat puuttuvat, Huhta muistutti. 

Matti Leppänen toivoi, että kulttuuritoimijat jalkautuisivat toistensa luokse. 

– Meidän pitää olla itse kiinnostuneempi siitä, mitä täällä tapahtuu ja mitä täällä tehdään. Verkostoituminen on tärkeää, Leppänen sanoi. 

Jos kulttuurifoorumin annin vetäisi yhteen, voisi sanoa, että nyt oli hyvä avaus, jota pitää jatkaa mahdollisimman pian. Yhteiselle kulttuurifoorumille on selkeä tilaus ja tarve! 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy