Aiemmin kunta velvoitettiin maksamaan puolet työmarkkinatuesta, kun kuntalainen työtön on nostanut työmarkkinatukea 500 päivää. Vuoden alusta maksuvastuu lähtee käyntiin jo 300 päivän jälkeen. Maksuvastuun muutokset tarkoittavat Äänekosken tapauksessa noin puolen miljoonan euron lisämenoja.
Sen lisäksi, että kunta joutuu maksamaan puolet työmarkkinakorvauksesta 300 päivän jälkeen, kunnan osuus työmarkkinatuesta on 70% sen jälkeen kun työttömyysaika ylittää 1000 päivää. Äänekosken pitkäaikaistyöttömistä reilu puolet on ylittänyt 1000 päivän rajan.
– Koko potin suuruus on arviolta puolitoista miljoonaa, josta lisäystä on nyt puolisen miljoonaa, kertoo työllisyysasiamies Auli Savolainen.
Rajojen muuttamisella pyritään siihen, että kunnat panostaisivat pitkä-aikaistyöttömien työllistämiseen. Asia on kuitenkin hyvin kaksipiippuinen.
– Mitä enemmän kunta joutuu tukia maksamaan, sitä vähemmän on rahaa työllistämisen tukemiseen, vs. kaupunginjohtaja Matti Tuononen huomauttaa.
Äänekosken kaupunki on hiljattain ottanut suuria askeleita työllisyystilanteen kehittämiseksi. Työllisyystyöryhmä on kehitellyt muun muassa kuntouttavan työn ryhmiä, joiden puitteissa on saatu jo aktivoitua yli sata ihmistä tänä vuonna.
– Tarkoitus olisi saada 150 ihmistä takaisin työelämään näiden työryhmien puitteissa. Vaikka kyse ei ole pitkäaikaisesta työllistymisestä, on silti tärkeää saada aktivoitua työttömiä, Tuononen sanoo.