ÄKS

Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen on vielä kysymysmerkki – Katulähetys ja Suolahden Työttömät suljettiin pois kisasta

01.11.2019 13:39
Äänekosken Katulähetys ja Suolahden Työttömät ry eivät pärjänneet kilpailutuksessa.
Kuntouttavan työttoiminnan järjestäminen on jälleen kerran tapetilla. Kaksi hakemuksista hylättiin, yhden hakemus jäi teknisen mokan vuoksi jättämättä. Kaupunki pohtii, voisiko se  itse ottaa palvelun tuottaakseen. 
Keskiviikkona kokoontunut perusturvalautakunta päätti keskeyttää kuntouttavan työtoiminnan hankinnan, koska tarjoajat , Suolahden Työttömät ry ja Äänekosken Katulähetys, eivät täytä tarjouspyynnössä edellytettyjä vähimmäisvaatimuksia tarjoajien soveltuvuuden osalta.
Perusturvajohtaja Saara Kuusela kertoo, että laki sanelee kuntaa toiminnan järjestämisen suhteen.
– Hakijoiden vastuuhenkilöiden osalta eivät vähimmäisvaatimukset täyttyneet, Kuusela kertoo
 
Äänekoskella toimiva Sovatek-säätiö ei osallistunut tarjouskilpailuun teknisen mokan vuoksi. Sovatekin talous- ja hallintojohtaja Asko Hiltunen harmittelee tapahtunutta lapsusta. 
– Meillä oli hakemus valmiina, mutta sen lähettäminen kaatui omaan tekniseen mokaan, Hiltunen kertoo. 
 
Kaupunki järjestää kuntouttavan työtoiminnan hankinnasta uuden tarjouskilpailun. 
– Tämä kuulostaa meidän kannaltamme sangen hyvältä uutiselta. Emme ole missään tapauksessa jättämässä Äänekoskea, ja olemme varmasti kilpailussa mukana. Saadun palautteen mukaan olemme hoitaneet tonttimme hyvin. Tilaajan puolelta on tullut vain positiivista viestiä, Hiltunen sanoo. 
 
Kunnan on järjestettävä kuntouttavaa työtoimintaa niille pitkään työttöminä olleille henkilöille, jotka saavat työmarkkinatukea tai toimeentulotukea, ja jotka eivät työ- ja toimintakykynsä takia kykene osallistumaan TE-hallinnon ensisijaisiin palveluihin. Eli laki velvoittaa kuntia ostamaan kuntouttavan työtoiminnan palveluita tai järjestämään sitä itse. Äänekosken kaupunki järjestää kuntouttavaa työtoimintaa edelleen myös omana toimintana, lisänä ovat olleet Sovatek-säätiö, Suolahden Työttömät ja Äänekosken Katulähetys. 
 
Kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo, että kaupunki pohtii, voisiko se järjestää kuntouttavaa työtoimintaa omana toimintana. Tuononen sanoo, ettei toiminnan käynnistäminen ole nopea prosessi. Tuononen sanoo, että toiminnan laajentamine voi tulla kysymykseen. 
– Kyseiset järjestöt ovat tehneet työtä yhteensä jo vuosikymmenten ajan, mutta niin olemme mekin. 
Kunnan näkökulmasta katsottuna toiminnan järjestämiseen liittyy tiettyjä ongelmia, sillä pitkäaikaistyöttömien määrä elää vahvasti. 
– Jos kaikki kuntouttavaan työtoimintaan tarvittavat ohjausresurssit rekrytoidaan kunnan työntekijöiksi, se on kunnan talouden näkökulmasta melkoinen haaste ja riski. Kunta on vastuullinen työnantaja, eikä se voi laittaa toimintaa ohjaavia työntekijöitä hyllylle, jos pitkäaikaistyöttömien määrä laskee. Olemme ohjanneet perusturvatoimialaa miettimään, kuinka toiminta voitasi ottaa pikaisesti kaupungin hallintaan, tämä siis yhtenä vaihtoehtona, Tuononen sanoo. 
 
Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä komppaa Tuonosta. Hän sanoo, että periaatteessa kuntouttavan työtoiminnan tuotanto voitaisiin ottaa kokonaan kaupungin organisaation haltuun. 
– Me emme välttämättä tarvitse yksityisiä tuottajia tai yhdistyksiä. Jos kaupunki ottaa omaksi toiminnakseen, meidän täytyy palkata runsaasti uutta, koulutettua sosiaalialan henkilöstöä kaupungin palvelukseen ohjaajiksi toiminnan pyörittämiseen. 
 
– Jos tämän kilpailutuksen oli tarkoitus onnistua paremmin, edellisen kilpailutuksen huonoista kokemuksista oppineina, niin voin sanoa, että ei todellakaan onnistunut. Prosessi ei kestä kriittistä tarkastelua ja tarjouksemme hylkäämisen perustelu on vähintäänkin erikoinen, puhdas tekninen kikkailu. Tosin minulle perustelu on vain puhelimessa kerrottu, eikä minulla ole siitä edes mustaa valkoisella, ihan outoa toimintaa, kuittaa Jani Liimatainen Äänekosken Katulähetyksestä.
 
Liimataista harmittaa asian valmistelu.

–  Onhan se kylmäävää, kun luvataan kuulemiset, saadaan sanelut. Tarjoajalta vaaditaan kaikkea ja vähän enemmän sekä kantamaan vielä kaikki riskit, eikä itse olla valmiina sitoutumaan mihinkään. Kova tyyli, kova meno, huokaa Liimatainen.

Suolahden Työttömät ry:n Sirpa Martins on Liimataisen kanssa samoilla linjoilla.

– Kilpailutus oli todella tökerösti valmisteltu, kiireellä pilattu ja teknisesti surkeasti toteutettu, eikä tarjouksia pystynyt täydentämään. Olemme saaneet taas kerran osaltamme todistaa huonoa hallintoa sekä ristiriitaista ja huonoa viestintää, Martins sanoo.

– Tarjouspyyntöön oli lähtökohtaisesti tehty käsitykseni mukaan hankintalain ja markkinaoikeudenvastaisia rajauksia, sanoo Marja Holopainen Suolahden Työttömät ry:n toiminnanohjaaja.

– Kaupungin kannattaisi nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja lopettaa nämä ihmisten hädällä kilpailutukset, kun ei siihen näytä kerta kaikkiaan riittävän soveltuvuus ja osaaminen, eikä siinä ole mitään järkeä, Martins tykittää.

Martins kertoo vuosia toivoneensa ja esittäneensä, että kuntouttava työtoiminta otettaisiin kokonaan kaupungin haltuun.

– Kauhea vastustus on virkamiesjohdossa asialle ollut, ihan tähän syksyyn saakka. Jossakin vaiheessa oltiin kaupungin kuntouttavan työtoiminnan kanssa jo hyvässä vauhdissa, kun onnistuneen osallistavan sosiaaliturvan pilottihankkeen jälkeen Äänekoskelle muodostettiin kuntouttavan työtoiminnan ryhmätoimintaa. Ammattilaiset ohjaajat kouluttautuivat ja mentiin eteenpäin. Tämä ei kelvannut, ryhmät saivat mennä ja ohjaajat kilometritehtaalle. Ohjaajat maksoivat tuloksekkaalla työllään palkkansa moninkertaisesti Äänekosken veronmaksajille takaisin. Kuten ovat tehneet myös paikalliset yhdistystoimijat, Martins laskee.

– Toivoisin, että poliitikot aidosti kiinnostuisivat tästä asiasta, koska se on iso inhimillinen ja taloudellinen kysymys, Martins toivoo.

 Nykyisille palveluntuottajille esitetään mahdollisuutta jatkaa voimassa olevaa sopimusta siihen saakka, kunnes kuntouttavan työtoiminnan hankinnasta on uusi päätös, kuitenkin enintään 28.2.2020 saakka.
 
 
 
 

Vastaa

  1. 4711 sanoo:

    Olisikohan syytä palata ajassa taaksepäin ja toimia niin kuin ennen vanhaan ja pistää nämä vajaatyökykyiset vaikka risusavottaan. Niin tehtiin joskus tuossa 60 luvulla ja siitä Suomi lähti nousuun. Tämä kyllä taitaa olla utopiaa tänä päivänä kun työn vastaan ottamiseen löytyy syitä minkä takia ei kannata ottaa työtä vastaa. Ei kannata kun saan paremmin tuolta sos—-. Tämä on nyky hallituksen kanta ja sillä ratsastetaan veronmaksajien selkänahalla.

    1. nykyaikaa sanoo:

      ”Niin tehtiin joskus tuossa 60 luvulla ja siitä Suomi lähti nousuun”
      Jätetään vaan ne risut sinne metsään. Nyt on vuosiluku 2019.

  2. Heikki Penttinen sanoo:

    Elämä kovaa Pohjolassa, sanoo kavereille HP:nen

  3. Eric sanoo:

    AIka karua olisi laittaa ihmiset palkattomiin töihin risusavottaan vain siksi, että se itsestä tuntuisi oikeutetulta. Kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelua, enkä oikein usko, että kovinkaan moni kuntoutuisi työkykyiseksi risusavotalla. Näin mentäisiin vain ojasta allikoon…

  4. Petteri Nieminen sanoo:

    Ei pohjolassa elämä ole kovaa Roomasssa oli vain vahvin jäi henkiin!

  5. marke sanoo:

    Äänekoskella on nyt hankinta-asiantuntija ja taas epäonnistunut kilpailutus kuntouttavassa työtoiminnassa.

    Tarjouspyyntö ei voi olla epäselvä.
    Oliko tarjouspyynnössä näkyvillä vähimmäis-ja soveltuvuusvaatimukset?
    Hankintapäätös tehdään ennalta ilmoitettujen valinta-perusteiden mukaisesti.

    Äänekoskella olisi syytä järjestää kuntouttavaan työtoiminnan tarjouspyyntöön osallistujille kilpailutusinnfo.

    Sitä ennen käydä ottaassa oppia kaupungista jossa se on onnistunut.

    Hankintojen periaatteet ovat avoimuus,tasapuolisuus,syrjimättömyys,suhtellisuus.

  6. Kyösti Pekkarinen sanoo:

    Minä olen edelleen sitä mieltä, että mielekäs työ on joka tiellä pitää.Ekocenter tarjoaa ainakin oikean myymälän, jossa oppii kaupan alan perusjuttuja.siellä olo on työtä, ei pelkkää oleskelua.Mielestäni paras malli.Tänä päivänä työmarkkinoilla on niin kova kilpailu, että jos ei ole tottunut työntekoon, niin kenkää tulee nopeasti.Ekocenter antaa valmiuksia kaikille toimia kovan rahan työmaailmassa. Kannattaa oikeasti hiukan katsoa, mitä kukin palveluntarjoaja tarjoaa.Nyt järkeä peliin!Väitän, että hinta laatu suhde, kaupungin osalta, on Ekocenterillä kohdallaan.Uskon, että moni Ekolainen lähtee kaupallisen alan koulutukseen, koska on saanut alasta oikean ja hyvän kuvan.Hedelmät, joita Ekocenter tuottaa, ovat liian hyviä niiden kasvattamisen lopettamiselle!

  7. Kyösti Pekkarinen sanoo:

    Jatkan vielä.Ajatellaanpa vaikka nuorta, joka tulee esim.vaikeista kotioloista.Kaikki patistaa opiskelemaan.Nuorella ei välttämättä ole mitään tietoa, mikä kiinnostaa.Nyt on kuitenkin myymälä malli, jossa saa tutustua isoon alaan eli kauppa-alaan.Onhan tämä nyt niin iso juttu, että kannattaa tarkkaan miettiä mitä tuhoaa ja mitä ei.Itse tukisin ainakin näitä malleja, jossa saa suoraan tutustua alaan ihan oikeasti.Meillä Suomessa muutenkin mennään monessa asiassa aivan väärään suuntaan ja sit herätään, kun kaikki menetetty.Nuorten työllistymiseen kannattaa satsata paljon.Itse aikoinani sain kipinän kaupan alaan työharjoittelusta Äänekosken laiterealisoinnista.Se on johtanut siihen, että n.14 v olen toiminut yrittäjänä kaupan alalla.Ekocenterillä on toimivin systeemi mitä vain voi olla. Uskon, että siellä aivot koko ajan miettivät, kuinka hommaa voisi vielä kehittää eteenpäin.Tätä systeemiä kun tukee, niin homma menee oikeaan suuntaan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy