Hieman alle 40-vuotias mies sai kokea maailman kovuuden Mämmellä mukavien juhannusjuhlien päätteeksi viime kesänä. Mies oli tallustellut aamuyöstä naapurin luota kotipihalleen, kun hän joutui täysin yllättäen rajun väkivallan kohteeksi.
– Seuraava muistikuva oli ambulanssista, joka vei minua Äänekosken terveyskeskukseen, uhri kertoo.
Totuus alkoi valjeta vasta aamulla, kun miehen vammoja tutkuttiin keskussairaalassa Jyväskylässä. Uhrin kaula oli nirhautunut, hän oli saanut mustelman niskaan ja otsaan, ja ympäri kehoa oli ihorikkoa. Toiseen silmäänkin tuli turvotusta.
– Tajusin, että joku oli hyökännyt päälleni. Verkkokalvoille piirtyi hyökkääjän kuva ja se, että joku kuristaa niin kovaa, etten saa henkeä.
Kuva tekijästä oli uhrille outo. Kuristaja oli entuudestaan hänelle vieras. Onneksi tapauksella oli silminnäkijä, joka pääsi kärryille siitä, kuka epäilty on.
– Hän tunnisti kuristajan tämän Facebook-profiilista, uhri kertoo.
MÄMMEN KURISTAJAKSI paljastui lähettyvillä asuva 31-vuotias. Uhri ja kuristaja eivät olleet koskaan ennen tavanneet. Mitään järjellistä motiivia teolle ei löytynyt.
Polkupyörällä paikalle tullut kuristaja kiisti tekonsa. Hän kertoi, ettei muista pahoinpidelleensä ketään.
Silminnäkijän tarina ja uhrin verkkokalvoille piirtynyt kuva riittivät kuitenkin siihen, että Keski-Suomen käräjäoikeus langetti epäillylle kahden kuukauden vankeusrangaistuksen.
Yksi todiste olivat kuristajan avaimet. Ne löytyivät myöhemmin uhrin taskuista.
– Avaimet olivat pudonneet häneltä. Ambulanssimiehet laittoivat ne ilmeisesti minun taskuuni tullessaan paikalle, uhri pohtii.
KURISTAJA OLI hyökännyt uhrinsa kurkkuun ensin edestäpäin. Hetken kuristettuaan tekijä jatkoi voimakasta kuristamista takapuolelta.
– Mielessä on käynyt, että voiko missään olla turvassa, jos omassa pihassaankin tulee pahoinpidellyksi. Kuinka tällaiset ihmiset voivat olla tässä yhteiskunnassa vapaana, uhri kysyy.
Oikeus määräsi Mämmen kuristajan maksamaan uhrille 500 euroa korvauksia kivusta ja särystä. Vankeusrangaistuksensa kuristaja suorittaa tekemällä 60 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Missään ei ole turvassa niin kauan kuin joidenkin mielestä huumeiden viihdekäyttö on harmitonta hauskaa. Eihän kukaan selvinpäin ja terveenä naapureitaan kurista?