ÄKS

Kuvia elokuvaohjaajan elämästä – Käy tutustumassa Mikko Niskasen elämään ja elämäntyöhön

10.06.2024 10:37 (muokattu 10.06.2024 10:58)

Keväällä 2023 rakentui Äänekosken lukion lukusaliin Mikko Niskasen elämästä ja työstä kertova näyttely. Viime kesänä näyttely laajeni ja elokuvaohjaajan teoksia  ja tekemisiä kävi katsomassa suuri joukko kiinnostuneita. 

 

Nyt on näyttely jälleen auki! 

Lukion lukusaliin on ripustetun näyttelyn esineistö on saatu Marjo Steffansson arkistoista, Jorma Niskaselta sekä kaupungin museolta. Näyttelyn ripustanut Jaana Tani kertoo, kuinka Mikon elämäntyö herätti kiinnostusta lukion opiskelijoissa.

– Kun Marjon ja Jorman Niskas-materiaalille ei löytynyt muuta sijoituspaikkaa, muutti aarteisto lukion tiloihin. Olen ylpeä professori ohjaaja Mikko Niskasesta, sillä hän on jotakin niin suurta, että emme tässä lähellä oikein ymmärräkään. Lukusalissamme on nyt Mikko Niskas -näyttely. Huikeita valokuvia, kirjoja, lehtileikkeitä. On. Myöhemmin kesällä on tarkoitus pitää myös musiikkihetki Kaj Chydeniuksen lauluista, joista moni pääsi myös Mikon elokuviin, Tani vinkkaa. 

Niskas-näyttely  kertoo yhteisestä kulttuuriperinnöstämme. Se on myös osoitus siitä, että vaikeistakin oloista voi ponnistaa kauas ja korkealle. 

Kuvia elokuvaohjaajan elämästä Äänekosken lukiolla

10.-14.6. klo 9-15

17.-20.6. klo 9-15 

Vapaa pääsy

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy