14.3. klo 23:06
Signe Ahonius: Juna oli myöhässä ja tuli vasta iltayhdentoista jälkeen. Herra Sparre oli väitellyt Jyväskylän asemalla ihmelaatikkonsa pakaasipiletin hinnasta ja herra Sibeliusta oli herra Kajanus maanitellut rata-pihalta sikaria polttamasta. Nyt herrat purkautuvat asemalaiturille ja Sparren laatikkoa kantavat herra Järnefelt ja herra Wikström. Onpa kummallinen tystnaden – ovatkohan riidelleet?
Herra Gallen ja Rudi ottavat vastaan innolla kaikki ja auttavat kantamaan laatikkoa makasiiniin. Sibelius, Kajanus ja Järnefelt suutelevat kädelle – sekös piikaflikkoja ihmetyttää. Aho menee vähän liian pitkälle halailuineen – onneksi herra Kiljander pelastaa situatsionin sukkeluudellaan, ottaa Ahoa olkapäästä ja muistuttaa ”Signe-madamesta” ja reippaasti kättelee kuin sotilas asennossa. Hän oli niin hauskaa seuraa viime sunnuntaina konsertissakin. Mutta jokin herroja vaivaa, kun ei Gallenkaan saa Sibeliusta murjottamasta. Ehkä se on tämä pitkä junamatka kun masentaa, lähtiväthän he jo aamulla ennen kahdeksaa Helsingistä. Taitaa tuo ikä jo miehiämme painaa? On tämä lumentulokin masentavaa. Onneksi lähdemme kohta lasten kanssa Äänekoskelle Hammareneille pariksi päiväksi – kapearaiteisella pääsemme, kun veturinkuljettaja Selim Kautto ja lämmittäjä Niilo Halava lupasivat ajaa ylimääräisen vuoron lumiauran kanssa, seuraavaa aamuakin silmälläpitäen. Hih, Gallen ja Aho kyllä jaksavat kisailla poikien ja Majan kanssa lumihippaa!
Signe Ahonius ja kolme vanhinta lasta vuonna 1906.
15.3. klo 00:20
Sibelius: Lopultakin ovat veljet asettuneet. Olenkin Ahoniuksen kanssa ainoana stationrakennuksessa, muille järjestyi yöpaikka jostakin uudesta majatalosta. Ahdasta on, mutta mieli on kyllä virkistynyt, kun öljylamppujen valo koristaa korutonta huonetta. Ulkona ujeltaa tuuli, mutta täällä on levollista. Majatalosta on vaeltanut takaisin saliin jo koko joukko tuttuja. Kajuksen kanssa pohdittiin Kiljanderin ärsyttävää puhetta. Kyllä kuulosti maalaiselta! Yrittää nyt kaikella gewaltilla³ meitä käännyttää tasa-arvoa kannattamaan! Samanlaista itsepäistä puhetta on kuultu svenskeliineiltä, kun Ruotsia asetettiin Suomen viralliseksi kieleksi! Mutta Kiljander ei olekaan käynyt runonkeruumatkoilla tai kuullut Larin Parasketta tai Pedri Shemeikkaa. Gallen kertoi äsken, että Shemeikka tulee huomenna käymään! Une surprise!
Gallen: Hyvät veljet! Tervetuloa tänne veli Rudolfin hallitsemalle asemalle. Ensin otamme alkulaukaisuksi suomalaista pontikkaa ja nostamme alkuryypyn Suomelle!
Sparre: Hyvä laukaisu Axel, englanniksi ”shoot” ja lintu tippui latvasta.
Sparre kohotti lasia keisarin kuvalle ja naurunmurahdus kuului ensin vaimeasti, sitten jo laajemmin hohottaen. Ahonius sai sanottua naurussa suin, että lintu putosi jo edellissunnuntaina, kun Gallen toi manalan koiran käymään.
Gallen: Antaapa pyssyjen laulaa veljet, uusi shoot tarjottakoon, ja tähdätkäämme ylemmäksi!
Järnefelt reipastui ja lähti pianon ääreen julistaen: laukaustenvaihtoa Suomen saloilla – ja aloitti marssin tahtiin. Vaan kohta Sibelius työntäysi innosta hehkuen viereen ja aloitti nelikätisen marssinfanfaarin (Radetzky-marssin) yrittäen laulaa: ”Ammuttu ei oltu laukausta, ennen kuin, saapui, suuri Axel Gallen ryyppyineen, ryyppyineen, ryyppyineen…” Kohta koko kööri kajautti uuden sanoituksen, johon parhaansa mukaan säkeitä lisättiin ja sovitettiin.
Suolahden Vesitehtaan(per.1905) limonaadia ei ikävä kyllä ollut talvella tarjolla.
15.3. to klo 2:10
Suolahden aseman rappusilla seisoi siististi pukeutunut kuoro, jonka jäsenten kasvot punottivat laulamisen aiheuttamasta rasituksesta. Savu soljui avoimesta ovesta seinää ylös yöksi tyyntyneen tuulen suuremmin estämättä. Höyrysahan ikkunoista tuikkaava sähkövalo oli ainut kajo pimeällä Keiteleenjärvellä. Riehakkaasta alusta synkentynyt kööri oli tullut ulos happea haukkaamaan, kun Ahonius lähti hakemaan makasiinista ruokatarpeita. Kaikkien hyvän toverin, Albert Edelfeltin, ja Bergbomien hiljattaiset kuolemat olivat koskeneet kaikkiin syvästi. Niinpä pimeään tähdettömään iltaan soi vienosti möreäsävyinen Ateenalaisten laulu: ”Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä…” Hetkellisesti herrat ajattelivat surujaan. Kajanus oli edellisvuonna saanut juuri Edelfeltiltä muotokuvansa. Järnefeltin tytär oli hinkuyskässä isoäidin luona kuolemaisillaan, kuten Järnefeltin avioliittokin. Sibeliuksen sisko oli tullut Afrikasta huonossa kunnossa ja nyt menossa mielisairaalaan. Sibelius kammosi sairaaloita ja halusi unohtaa. Gallenin ja Sibeliuksen pienet lapset olivat kuolleet vuosisadan kynnyksellä, eikä kuolema tuntunut päästävän otettaan – kuukausia oli vain siitäkin kun kuoli Gallenin appiukko, Maryn suureksi suruksi. Sortokauden pitkä varjo tuntui kuitenkin kirkastuneen marraskuisen Suurlakon jälkeen. Ahon perheen maastapako parin vuoden takaa oli muisto vain ja veljet Kalle ja Pekka Brofelt olivat tulleet karkoituksestaan, taas aktiivisina kirjoittajina.
15.3. to klo 2:50
Schaumanin kunnia on pelastettava – säpsäyttää Gallen vaitonaisen seurueen. Samalla Rudolf Ahonius paljastaa huoneen nurkassa kaksimetrisen fiikuksen takana mystisesti lymynneen huppupylvään, tuomalla sen eteen ja paljastamalla tamperelaisen nuoren kuvanveistäjä Adolf Aarnon tekemän Eugen Schaumanin kipsisen rintakuvan. Kaikki nousevat seisomaan ja Gallen jatkaa:
– Hänen ruumiinsa on nostettava ja vietävä kunniasaatossa perhehautaan!
Yksi ja toinen havahtuu mietteistään:
– Ehdottomasti! sanoo Wikström.
– Se tehdään, julistaa Kajanus.
Kuvernöörin ampuja Schauman oli salaa haudattu Malmin hautausmaalle jo 1904, mutta kaikki paikan tiesivät ja kukat haudalla olivat olleet toista vuotta tuoreita. Gallen vielä kiinnitti huomion patsaan jalassa olevaan tekstiin ”Se pro patria dedit” ja kertoi, että näitä myydään Eugen Schauman –rahaston kartoittamiseksi.
15.3. to klo 3:30
Joukko vihaisia taiteemme eturivin miehiä on haukkunut laidasta laitaan kaikki viranomaiset ja koko länsimaisen kulttuuriväen Lontoosta Pietariin. Vain aitosuomalainen, pyyteetön kansanihminen, joka luonnonehdoilla elämänsä kehittää vähistä aineksista rikkaaksi ja rehelliseksi, kelpaa. Ahonius muistaa:
– Huomenna aamujunassa tuleekin mukavia vieraita, Shemeikan Pedri kumppaneineen, kanteleet mukanaan!
Tämä uutinen kohottaa mielialat hetkessä kattoon. Kajanus muistaa, kuinka hän poikasena viritti Lönnrotin kannelta ja Sibelius kertoo häämatkansa jatkuneen runonkeräyksellä Karjalassa, jossa juuri Shemeikka hänelle aidoimmin lauloi. Sparre muistuttaa, että eipä nykyään tarvitse Shemeikkaa odottaa, hänen runonsahan äänitettiin fonografille viime kesänä, ja sitä voi Helsingissä kuunnella milloin vain! Seuraa kiivas väittely, voiko tekninen laite tallentaa kaiken tarpeellisen. Sibelius on jyrkästi kielteinen, Järnefelt taas varovaisen myönteinen – ja päättää käydä fonografia kuuntelemassa. Hän saa Kajanuksesta seuraa. Kiljander on erittäin innostunut. Sitten Sibelius vaipuu syvälle nojatuoliin tuijottamaan ja alkaa naukkailla munkkilikööripullosta, samalla kun sikaarinpuolikas kytee etu-ja keskisormen välissä. Kaikki tietävät, ettei saa häiritä, jotakin on tulossa.
Sparre siirtää huoneen painopisteen omaan nurkkaansa ja kertoo, että on päättänyt lopettaa Porvoossa keramiikkayrittämisen sekä taidepiirustustoimistonsa. Hänellä on nyt rahaa tarpeeksi lähteäkseen maailmaa katsomaan – suunnitteilla on Afrikan matka. Gallen alkaa kertoa omista Afrikka-haaveistaan ja metsästyksen jännitysmomenteista, joita on Sparren kanssa kokenut. Ilmapiiri kohoaa, punssia ja väliryyppyjä otetaan joka kaadon jälkeen ja kohta kerrataan edellisviikon mäyränmetsästys. Gallen on aivan kuin toisessa maailmassa ja lupaa seuraavalle päivälle hiihtokilpailut, joihin kaikkien on osallistuttava. Sitten Sparre pudottaa toisen pommin: hän aikoo ryhtyä kinematograafialalle! Hän toi mukanaan esityslaitteen, jolla hän näyttää huomenna esityksen ”Kuvia yleislakosta Helsingissä”, jolloin hän ensi kerran oli kinematograafikameran kanssa kuvaamassa. Opettajana oli kuulemma ruotsista tullut Frans Engström, joka on etevä valokuvaaja.
– Huomennapa sitten näette!
Kaikki ovat mykistyneitä, mutta Gallen aivan innoissaan, sillä hän haluaa tietää kaiken siitä, miten koje toimii. Kohta Sparren onkin lähdettävä makasiiniin sitä Gallenille näyttämään. Sitä ennen Järnefelt kertoo nähneensä jo lukuisia esityksiä Tukholmassa ja jo aiemmin Viipurissa.
– Ei ole kummoinenkaan sirkuslaite, ei kiinnosta yleisöä kovin pitkään.
Kaikki tunnustavat, että Armas tietää. Vain Gallen inttää innostuneena, ja niin on makasiiniin mentävä öljylamppu vilkkuen. Ahonius lähtee varmuuden vuoksi mukaan.
Ahoniusten pöydän ympärille mahtuivat myös vieraat. Tässä sukulaisia jouluaterialla.
15.3. to 4:22
Aho ja Wikström pohtivat kohteliaaseen tapaan oliko säätytalon päätyreliefin teko Wikströmiltä epäisänmaallinen teko? Kohta Wikström miettii, että professori Aspelin on jo syksyllä ehdottanut Aholle kirjailijaeläkettä – onko sen vastaanottaminen isänmaallista vai ei? Aho lakonisesti sanoo eläkkeen kuuluvan sairaalle J.H.Erkolle, hän itse ei sitä tarvitse. Sitä paitsi Ahlströmin elämänkerrasta hän sai kymmenkertaisen summan !
– Mikäs koppa se oli sinulla mukana, jonka majapaikkaan puhkuen kannoit kuin alasinta vieden, Wikström yllättäin muistaa kysyä, täyttäessään laseja. Aho innostuu ja suoristaa selkäänsä:
– Se on kirjoitusmasiina, olet kai siitä kuullut? Kirjasimet on laitettu kätevästi vipujen päihin, niin voi mustenauhan läpi lyödä tekstiä kuin suoraan kirjapainossa lehteen. Siinä on 72 vipua, niin että kirjasimia riittää ihan kaikkiin sanoihin.
Tässä vaiheessa kuulijoihin olivat liittyneet pakkasesta kopistelleet Gallen, Sparre ja Ahonius.
– Jaha, kolme pyörää lisää – onkos teillä lupaa pyöräilyyn ? Aho tiukkasi.
Gallen alkoi heti kertoa pyörämatkastaan Multialle ja Aho taas kaiveli jo 10 vuotta vanhan luvan lompsansa uumenista. Aho tunnettiinkin yhtenä Suomen ensimmäisistä pyöräilyharrastajista ja Tuusulanjärven cyklaajana, joka hetkessä pyörähti taiteilijatuttujensa luokse lukemaan uusien teostensa otteita.
Ensimmäisiä polkupyöriä piti varustaa ”rekisterikilvillä”. Ahkeran pyöräilijän Juhani Ahon pyörä sai numeron 1330 vuonna 1896. Yhdessä vaimonsa kanssa tekivät myös Keski-Euroopan pyöräretken.
Kuviteltu kuvaelma -juttusarja kertoo kuvitteellisen tarinan yli sadan vuoden takaa. Tapahtumapaikkana Suolahden Asema ja päähenkilöinä rivistö suomalaisia suurmiehiä.
Teksti: Timo Enäkoski Kuvat:Väksyn arkisto
