ÄKS

”Kyllä me hyvä johtaja saadaan!” – valtuusto tapasi kaupunginjohtajaehdokkaat

10.08.2015 21:40 (muokattu 10.08.2015 22:03)
Kuka asettautuu hallintojohtajan työpöydän ääreen?
Äänekosken kaupunginvaltuusto tapasi kaupunginjohtajaehdokkaat valtuuston iltakoulussa 10. elokuuta. Valtuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan 24. elokuuta.

 

Jokaiselle ehdokkaalle annettiin 45 minuuttia aikaa vakuuttaa valtuusto kyvyistään. Puheenvuoroissa käytiin läpi muun muassa työttömyyttä, yrittäjyyttä, kaupungin vetovoimaa ja taloutta.

Paljolti mentiin samoilla linjoilla kuin aiemminkinn näissä keskusteluissa. Matti Tuononen tietenkin tuntee kaupungin ja siksi hänellä oli tässä pieni etulyöntiasema, valtuuston puheenjohtaja Matti Tiusanen kertoo.

Puheenvuorojen jälkeen valtuusto sai esittää ehdokkaille kysymyksiä.

Ryhmät kyselivät muun muassa, mikä olisi oikea suunta sotetilanteessa ja miten kaupungin väkiluku saataisiin nousuun. Kysyttiin myös, missä ehdokkaat näkevät itsensä 6–7 vuoden päästä. Jokainen vastasi, että on töissä Äänekoskella, Tiusanen jatkaa.

Tiusasen mielestä kolmen kärki on erittäin pätevää joukkoa, heillä kaikilla on runsaasti motivaatiota ja jokaisella omat vahvuutensa.

Tuononen on jämäkkä ja vahva johtaja, Kuvaja tunnetaan kehittämisjohtajana ja Kinnusella on pitkä kokemus kuntajohtamisesta. Kyllä me hyvä johtaja saadaan! Tiusanen vakuuttaa.

Kaupunginjohtajan valinta etenee seuraavaksi kaupunginhallitukselle, joka tekee valtuustolle ehdotuksen tulevasta kaupunginjohtajasta 17. elokuuta käytävässä kokouksessaan.

Siinä vaiheessa viimeistään nähdään, kuka on vahvoilla. Itsekin seuraan tilannetta mielenkiinnolla, Tiusanen sanoo.

Lopullinen päätös on kuitenkin valtuuston käsissä. Valtuusto päättää uudesta kaupunginjohtajasta maanantaina 24. elokuuta. Äänestyksen kulusta ei voi vielä tietää.

Toivottavasti tietenkin tehtäisiin yksimielinen päätös, mutta vielä ei voi tietää, miten käy.

Vastaa

  1. Tarkkailija sanoo:

    Kehittämisjohtajaa Äänekoskella tarvitaan, vaikuttaa Tiusasen asenne lehtikirjoituksen mukaan myötäilevän nykyistä johtajaa. Toivottavasti olisi rohkeutta tuoda uusia kasvoja Äänekoskelle. Kuvaja joutuisi muuttamaan paikkakunnalle ja siten elää reaalimaailmassa meidän kuntalaisten kanssa.
    Nykyiset päättäjät on jo nähty, tarvitaan kehityskykyisempiä johtajia.

  2. Jouko sanoo:

    Toivottavasti Äänekoski EI valitse sitä tuuliviiri-kinnusta. Ollut viimeiset vuodet milloin Saarijärven milloin Viitasaaren johtaja. Ajatelkaas vaan, mihin hän Äänekosken jälkeen hakee.Ottakaa joku johtaja pitemmäksi aikaa kehittämään kaupunkia.

    1. tarkkailija sanoo:

      Eikö Tuononenkin ole ollut jo Alajävellä vuoden sitten hakenut Äänekoskelle sitten vuoden jälkeen Keskussairaalaan talouspäälliköksi. Ei saanut virkaa niin jäi odottamaan seuraavaa siirtoa. Tuononen on samanlainen tuuliviiri. Kokemusta Kinnusella on enemmän kuin Tuonosella. Olisiko Kuvaja tuomassa uutta näkökulmaa ja kehitysnäkymiä Äänekoskelle eikö olisi jo naisen vuoro koettaa ohjata Äänekoskea. Suolahdessahan oli Heli joka hoiti asiat mallikkaasti.

      1. Peksi sanoo:

        Juu, mallikkaasti Heli veteli verorahoja kotona maatessaan.

        1. kuntalainen sanoo:

          Tuli mieleeni jääviys. Ovatko ne valtuutetut jotka ovat Tuonosen alaisia jääviä käsittelemään kaupunginjohtajan valintaa. Valtuutetuista tulee mieleen opettajat Tani, molemmat Tuikat, Penttinen, talonmies Kumpulainen. On myös muita yhteyksiä yhtiöiden kautta sekä yrittäjät jotka ovat riippuvaisia kaupungin töistä on kunta ostanut osakehuoneistoja olisi fiksua näiden jäävätä itsensä. Mikäli valinta osuu esimieheen tai ”kaveriin” odottavatko kenties palkintoa?

        2. Pekune sanoo:

          tarkkailija kirjoittikin, että Heli hoiti Suolahdessa asiat mallikkaasti. Joopa joo……Entä yhdistyneellä Äänekoskella? Hoitiko hän juuri muuta kuin omaa reviiriään ja tilipussiaan?

      2. Kuuru Piilonen sanoo:

        Muistelen Tarkkailijan sanoneen kirjoittavansa tarkistettaviin tosiasioihin perustuen. Ovatkohan muutkin hänen tosiasiansa samanlaista soopaa, kuin nämä hänen kj-jutut.

        1. Tarkkailija sanoo:

          Niin mikä ei ole totta, googlella saa paljon asioita selville.

  3. misacase sanoo:

    Minua kiinnostaisi näitten johtajien pätevyys, kokemus ja minkälaisella tutkinnolla on liikenteessä?

  4. Pekune sanoo:

    Kaiken saamani kuvan perusteella Äänekosken tulisi saada nainen Lapista ohjaksiin. Hän ainakaan ei jäisi asumaan Lappiin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy