ÄKS

Kytänsalon saaressa roihusi maastopalo

24.05.2014 11:10

Liimattalan Kytänsalon saaressa lauantaiaamusta valloilleen päässyt maastopalo on saatu hallintaan.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Kytänsalon saaressa, korkealla mäen päällä, syttyneestä palosta jälkeen puoli yhdeksän lauantaina 24. toukokuuta. Tuli ehti syödä metsää noin hehtaarin verran ennen kuin pelastuslaitos sai tilanteen hallintaan.

— Paikka on hyvin vaikeakulkuinen. Rajasimme palon perinteiseti hosalla ennen kuin saimme vettä apuun, maakunnan päällikköpäivystäjä Pertti Loivamaa kertoi aamupäivästä.

Hosaa käytetään erityisesti metsä- ja maastopalojen sammuttamiseen. Hosalla pyritään tukahduttamaan palo jättämällä liekit hosan ja maan väliin.

PALOALUEEN KESKELLÄ sijaitsi metsästysmaja, jonka tuli ehti tuhota. Asutusta lauantainen maastopalo ei uhannut.

— Saarella on kesämökkejä ja Mikko Niskasen taiteilijakoti Käpykolo eli kyseessä on kulttuurihistoriallinen ympäristö, Loivamaa kuvaili aluetta.

Paikalla oli kuusi pelastuslaitoksen yksikköä. Paloa sammutetaan tunteja.

Palon syttymissyystä ei ollut vielä aamupäivällä tietoa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy