ÄKS

La Kalan äitienpäiväkonsertissa debytoi Sumiaisten oma tyttö Josefiina, 8 vee

10.05.2015 22:36 (muokattu 10.05.2015 23:48)
Josefiina Paatelainen astui urheasti yleisön eteen laulamaan. Aiempi esiintymiskokemus on lähinnä koulunäytelmistä.

La Kala -oopperan äitienpäiväkonsertissa kuultiin uuden polven sumialaista laulajaa, kun 8-vuotias Josefiina Paatelainen esiintyi opettajansa Marie Finne-Bray tukemana. Opettajansa lahjakkaaksi laulajaksi luonnehtima Josefiina lauloi kansanlaulun Hyvää, hyvää iltaa.

Muut esiintyjät olivatkin kokeneempia isäntäparista Marie – Piers Bray alkaen. Konsertissa kuultiin, että Mieskuoro Metsojen johtaja Kimmo Tuuri osaa itsekin laulaa, ja etenkin välimerelliset laulelmat toimivat hienosti. La Kala -yleisölle tuttu jyväskyläläinen Noora Määttä lauloi myös mozartinsa ja puccininsa tyylillä.

Kansanlaulujen ja ooppera-aarioiden lisäksi kuultiin myös jazz-sävelmiä ja iskelmällisempääkin musiikkia kuten Reino Helismaan Päivänsäde ja menninkäinen. Marie Finne-Bray veti tuttuun tapaansa kovaa ja korkealta – eli se kuuluisa kolmeviivainen C:kin kuultiin.

 

noora määttä ja marie finne-bray

Noora Määttä ja Marie Finne-Bray hauskuuttivat konsertin päätteeksi mouruavien kissojen kaksintaistelulla eli Rossinin sävellyksellä Duetto buffo di due gatti.

kimmo tuuri

Kimmo Tuuri kaivoi kitarankin esiin.

piers bray

Piers Bray tulkitsee.



Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy