Torppareiden tiskin takana hymyilee uudet iloiset kasvot. Maarit Lyyra-Heinonen on hypännyt Torppareiden kelkkaan ja pyörittää nyt Torppareiden kahvilapuolta. Siinä samassa hän vastaa Torppareiden muiden tuotteiden myynnistä.
– Meillä on yhteistyö- ja avunantosopimus täällä. Yritetään toimia toinen toistemme hyväksi, Lyyra-Heinonen kertoo.
EkoEväs -nimikkeen alla toimiva Lyyra-Heinonen tarjoaa asiakkailleen myös keittolounasta. Keitto valmistuu joka aamu Lyyra-Heinosen omassa keittiössä lähialueiden tuottajien aineksista.
– Ensi maanantaina tehdään mustatorvisienikeittoa ja nekin sienet on kerätty kilometrin säteeltä kotirappusista, naurahtaa Lyyra-Heinonen.
HERKULLISEN ja taatusti tuoreen kasviskeiton voi halutessaan napata myös mukaan, työpaikalle tai kotiin.
– Tämä kevyt mutta täyttävä keitto. Jos syö itsensä ihan täyteen niin ei silloin välttämättä jaksa töissä. Mutta tällä jaksaa, vinkkaa Torppareiden Leila Muli keittolautasensa äärestä.
Lyyra-Heinonen kertoo aloittaneensa Äänekoskella kolmannen elämänsä. Aiemmat elämät vietettiin Iisalmessa ja Jyväskylässä toimistotyössä. Äänekoskella, rakkaan miehensä tuella ja kannustuksella, Lyyra-Heinonen alkoi kuitenkin yrittäjäksi.
– Me ollaan miehen kanssa tällaisia viherpiipertäjiä. Sillä ajatuksella sitten lähdin tähän kahvilayrittäjäksi, kun halusin tukea tätä lähiruoka-ajatusta myös omalta osaltani. Läheltä ja lämmöllä, kuten Torppareiden tapaan kuuluu, kertoo Lyyra-Heinonen.
YRITTÄJÄN taival on alkanut mukavasti. Asiakkaiden tarinoiden kuuleminen ja Torppareiden ihastuttavasta tunnelmasta nauttiminen tekee työpäivistä antoisia. Asiakaskuntakin saa kiitosta
– Äänekoskelaiset ihmiset on ihania, Lyyra-Heinonen huokaa tyytyväisenä.
Torppareiden kahvilasta saa ostaa tuttuun tapaan lähileipureiden leivonnaisia, kahvia ja jouluisia tuotteita. Omatekoinen glögipohja on valmisteilla ja tarjolle tulee näillä näkyminen myös lähituottajien suklaata, pipareita ja piparkakkutaloja. Ja löytyy listalta jotain ihanan omaperäistäkin.
– Myyntiin tulee tyrnisnapsi. Neljä senttiä sitä on terveellistä, mutta taatusti yhtä pahaa kuin Koskenkorva, nauraa Lyyra-Heinonen.