ÄKS

Lähihoitaja tuli raskaaksi, työsopimusta ei jatkettu – oikeuskiista kävi kalliiksi

08.04.2016 11:36
Kuvan vatsa ei liity tapaukseen.

Lähihoitaja on hävinnyt työsuhteen laitonta päättämistä koskevan kiistan Äänekosken kaupunkia vastaan. Nuorehko naishoitaja vei kiistan oikeuteen, koska kaupunki ei jatkanut hänen työsopimustaan loppuvuodesta 2013.

Naisen mukaan työsopimusta ei jatkettu hänen raskautensa vuoksi. Nainen oli ollut töissä käytännössä yhtäjaksoisesti liki kaksi vuotta. Erillisiä työsopimuksia oli ketjussa yhdeksän kappaletta.

Keväällä 2013 nainen tuli raskaaksi. Pian lapsen lokakuisen syntymän jälkeen nainen sai kuulla, ettei hänen työpanoksensa enää kelpaa. Nainen haki yhtä vakituista paikkaakin, mutta jäi valitsematta. Äitiyslomalle nainen jäi terveyskeskussairaalasta.

Nainen katsoi, että työsopimusta olisi pitänyt jatkaa ja hänelle olisi kuulunut palkka äitiysloman ajalta. Palkkavaatimus lisineen oli liki 28 000 euroa.

Toissijaisesti nainen vaati 10 000 euron korvauksia tasa-arvolain mukaisesta syrjinnästä, koska hänen mukaansa työsuhde olisi jatkunut ilman raskautta.

KAUPUNKI kiisti syytteen. Kaupungin näkemyksen mukaan sijaistarve päättyi samoihin aikoihin. Syinä olivat muun muassa sairauspoissaolojen merkittävä väheneminen uuden terveyskeskuksen valmistumisen myötä. Myös potilaspaikkojen väheneminen 50:stä 40:een vaikutti asiaan.

Vakituiseen työsuhteeseen, jota nainen haki, valittiin kaupungin vastauksen mukaan kokeneempi ja ansioituneempi työntekijä.

Oikeus piti selvitettynä, ettei kaupungilla ollut naisen viimeisen sijaisuuden päättyessä tarjota hänelle uutta, pidempiaikaista sijaisuutta.

Nainen joutuu maksamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut. Lasku on yli 13 000 euroa.

Vastaa

  1. Huono homma sanoo:

    Noin monta työsopimusta alla. Mitkähän olivat kaikkien määräaikaisten sopimuksien perusteet ? Kylläpä kaupunki nyt kusetti, mutta vaikea voittaa jos ei ole muuta kuin sana mitä käyttää.

  2. tämä on taas niitä vääryyksiä sanoo:

    Ei ole erikoista useat sopimukset, itsellä kymmeniä pätkäsopimuksia yli kymmenen vuoden ajalta mutta se siitä…………..
    Mutta hyvä kun on jaksanut nostaa tuon äitiysloman vuoksi katkaistun työsuhteen framille. Vuosien saatossa olen huomannut tuota käytäntöä. Ketjutetaan lista tai kolme kuukautta kerrallaan ja kun vatsa alkaa pullottaa niin sopimukset päättyy viimeistään siihen kun äitiysloma alkaa. Esimies varmasti saisi nuhteet ylempää jos olisikin kirjoittanut vuoden sopimuksen ja hoitaja rupeaakin odottamaan vauvaa, silloin työsopimusta ei voisi muuttaa enää jälkikäteen.
    Tasan ei ole onnenlahjat, mikä tekee vakituisesta paremman ihmisen, ei välttämättä aina työtaito. Ja Eduskunnasta puhumattakaan, siellä moni nuori nainen jää vauvalomalla täydellä kansanedustajan korvauksella.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy