ÄKS

LähiTapiola lahjoittaa Äänekosken pääkirjastolle sydäniskurin ja kaapin

21.04.2020 15:17
Sydäniskuri eli defibrillaattori voi pelastaa hengen. Kuvituskuva: Sydänliitto.
hiTapiola Keski-Suomi jatkaa defibrillaattorien eli sydäniskureiden lahjoituksia keskisuomalaisiin kuntiin.

Alkuvuodesta 2019 LähiTapiola Keski-Suomi lahjoitti kymmeneen kuntaan defibrillaattorin, eli sydäniskurin. Kevään 2020 aikana sydäniskurilahjoituksen saavat LähiTapiola Keski-Suomen toiminta-alueella sijaitsevat Hankasalmi, Kinnula, Karstula, Kuhmoinen, Laukaa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski. Kahden vuoden aikana LähiTapiola lahjoittaa yhteensä 23 defibrillaattoria keskisuomalaisiin kuntiin.

Suomessa tapahtuu noin 15 000 sydänpysähdyksestä johtuvaa kuolemaa vuosittain. Sydänpysähdyksen sattuessa tärkeintä on aloittaa mahdollisimman nopeasti elvytys. Kansalaisten elvytystaitojen ja sydäniskureiden avulla voidaan merkittävästi parantaa äkillisestä sydänpysähdyksestä selviämisen ja toipumisen mahdollisuuksia.

– Sydäniskureiden hankinta alueen kuntiin on konkreettinen maakunnallinen turvallisuusteko, jonka avulla haluamme parantaa paikallista ensiapuvalmiutta. Elämänturvastrategiamme mukaisesti rakennamme turvallisempia paikallisyhteisöjä toiminta-alueellamme, kertoo LähiTapiola Keski-Suomen toimitusjohtaja Teemu Toivanen.

Sydäniskuri on helppokäyttöinen laite, jolla sydänpysähdystilanteessa pyritään poistamaan sydämen pysäyttänyt haitallinen rytmihäiriö. Laite tunnistaa luotettavasti tällaisen rytmihäiriön ja neuvoo laitteen käyttäjää toimimaan oikein ja turvallisesti. Kuka tahansa voi sen avulla antaa apua ihmiselle, jonka sydän on pysähtynyt.

– Koronavirusepidemian johdosta haluamme lahjoittaa kaikki sydäniskurit nyt kevään aikana, jotta ne ovat käytettävissä tilanteen vaatiessa. Oikeanlaisilla elvytystaidoilla kuka tahansa meistä voi pelastaa lähimmäisen hengen. Tärkeintä on uskaltaa auttaa ja toimia, kun tilanne sattuu omalle kohdalle, sanoo Toivanen.

Hankkeen yhteistyökumppanina toimii LähiTapiola Keski-Suomen pitkäaikainen kumppani Punainen Risti Ensiapu, joka kartoittaa kunnat ja koordinoi tarvittavat koulutukset laitteiden käyttöön. Punainen Risti Ensiavun koulutuskoordinaattori Sari Reinikaisen mukaan tulevaisuudessa sydäniskureiden merkitys tulee lisääntymään Suomessakin, sillä useimmiten ensimmäinen sydänpysähdystilanteessa paikalle saapuva henkilö on maallikko. Maallikon aloittama painelu-puhalluselvytys ja siihen liitetty sydäniskurin käyttö antavat potilaalle kullan arvoisia minuutteja ammattiapua odotellessa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy