Koripalloa, II divisioona
BC Lapua–Huima 78–74 (37–29)
Sisuuntunut ja parilla runkopelaajallaan vahvistunut BC Lapua lähti hakemaan revanssia reilun kuukauden takaisesta Äänekoskella kärsitystä murskatappiosta. Huiman lähtökohta otteluun ei puolestaan ollut yhtä ruusuinen kuin kuukautta aikaisemmin: joukkue ei onnistunut joulutauolla harjoittelemaan toivomallaan tasolla ja se valitettavasti näkyi myös itse ottelussa.
Jo avauserä enteili vaikeuksia. Edellisissä otteluissa erinomaisesti toiminut joukkuepuolustus ei ollut toivotulla tasolla ja BC Lapua pääsi nostelemaan pisteensä Huima-korin alta turhan helposti. Toisessa päädyssä pehmoisesti hyökännyt Huima ei puolestaan löytänyt tietään korille, vaan toistuvat hyppyheitot yhdistettynä pehmoiseen levypallopelaamiseen antoivat ottelun kontrollin kotijoukkueelle.
Sama juoni jatkui kolmannen erän päätösminuuteille, jolloin BC Lapuan johto oli suurimmillaan 73–58. Huima onnistui kuitenkin vielä kaivamaan yhden lisävaihteen ja nousi päätöserässä taistelemaan ottelun voitosta. Kiri kuitenkin hyytyi 70–67 tilanteeseen ja BC Lapua onnistui Toni Raiskin vapaaheitoilla varmistamaan kotivoiton.
Taistelutahdon puutteesta Huimaa ei voi syyttää, eikä vaikeassa ottelussakaan kukaan sortunut sooloiluun. Joukkueesta ei valitettavasti tänään myöskään löytynyt pelillistä johtajaa, joka olisi omalla esimerkillään tuonut ryhmään tarvittavaa kovuutta ja terävyyttä. Hyökkäyspäässä tehokkaimman Atte Jämsenin tekemistä hidastivat avauspuoliajan virheet ja takamiesosasto taisteli läpi ottelun erilaisten vammojen kanssa. Yksittäiset asiat ovat kuitenkin lähinnä tekosyitä – kotijoukkue ansaisti tänään fyysisyydellään ja paremmalla viimeistelyllään voittonsa. Huima ei onnistunut nousemaan osaamisensa tasolle kuin hetkittäin.
Äänekoskella Huima-puolustuksen puristuksissa lopulta pehmennyt Raiski murjoi vastustamattomasti läheltä ja kaukaa 34 pistettä. Myös joukkueena BC Lapua oli valmiimpi pelaamaan ja siksi vierasjoukkueen tekeminen jäi kovasta yrityksestä huolimatta pehmeäksi ja tehottomaksi. Lapua pysyi ottelun ohjaksissa riittävän pitkään, jotta Huima ei onnistunut päätöserässä puristamaan jo selvästi väsähtäneen, isompikokoisen ja kokeneemman kotijoukkueen rinnalle, vaan sarjapisteet jäivät tällä kertaa lakeuksille.
Seuraavan kerran Huima vetää keltanutut niskaansa 2. helmikuuta kello 14 sarjajohtaja Jyväskylän Weikkoja vastaan.
Pistemiehet:
BC Lapua: Raiski 34, Paloniemi 13, M. Mäenpää 11, Loukko 10, Harju 6, Kukk 3, T. Mäenpää 1
Huima: Atte Jämsen 20, Jani Tuoriniemi 13, Teppo Rantaniva 11, Pekka Karvonen 11, Otto Jämsen 6, Niko Hyytiäinen 6, Mikko Kautto 3, Timo Strickling 2, Jiri Soppi 1, Ville Kovanen 1
Juttu muokattu Huiman lähettämästä tiedotteesta.