ÄKS

Laulaen jouluun – Joulumantelin ensimmäinen luukku avataan pian

29.11.2025 06:16
Janne Poikolainen ja Pekka Ouli pitävät Joulumantelin naruja näpeissään. 

ÄKSän ja ÄRMYn yhteistyön pähkinä eli Joulumanteli on joulun odotetuin musiikkia tulvillaan oleva joulukalenteri. 

 

Koska joulun viettoon kuuluu paljon perinteitä, on Joulumantelilla on sijansa perinteiden ketjussa. Joulukuun ensimmäisenä päivänä avautuu ensimmäinen luukku. Joulumanteli on vakiinnuttanut paikkansa äänekoskelaisten musiikintekijöiden sydämessä, sillä taas joulun odotusta tahdittaa jo järjestyksessään yhdeksäs Joulumanteli!

– Ollaan tässä jo varovaisesti alettu haaveilemaan ensi vuodesta, tuumaa Joulu-Pekkana tunnettu Joulumantelin sitkeä uurastaja, Pekka Ouli huokaa. 

Kynä pysähtyy tähän ja toimittajan ote valpastuu.

– Että jos vaikka kymmenettä Joulumantelivuotta juhlistettaisi konsertilla, Joulu-Pekka jatkaa. 

Aivan mahtava idea! Että äänekoskelaiset musiikintekijät ja -harrastajat valtaisivat Painotalon ja pistäisivät paikalliset joulurallit raikamaan. 

– Eipä keulita, vaan tehdään nyt ensin tämä yhdeksäs Joulumanteli valmiiksi kuultavaksi, organisaation julkaisuaikataulusta vastaava Janne Poikolainen toppuuttelee. 

No, ajatus on nyt heitetty ilmaan ja kirjattu ylös. 

Kuten olemme jo usean adventin alla todenneet, on Joulumanteli huikea osoitus yhteistyöstä, yhteisöllisyydestä ja rakkaudesta musiikkiin. Joulumanteleissa on kuultu jo tähän mennessä noin 250 kappaletta, satojen tekijöiden toimesta. Tänäkin vuonna Joulumantelin tekoon osallistuu kymmeniä muusikoita ympäri Äänekoskea. Ensimmäisen luukun tekijät tulevat kaukaa, Intian Punjabista saakka. 

– Tutustuin Poken Erasmus -juttujen kautta Namyaan, joka teki vuoden 2018 manteliin musiikkivideon. Namya kertoi Sat Paul Mittel -koulullaan Joulumantelista ja suomalaisesta joulunvietosta, ja nyt saimme vastaanottaa kappaleen maapallon toiselta laidalta saakka. Se, että kuoro on ottanut haltuunsa suomalaisen kappaleen: Hän kyllä vastaa. 

Kuunnellaan kappale. Kun alkaa kuuntelemaan tarkalla korvalla, huomaa, että ihan suomeksi lauletaan. Siis mitä?

– Että jos hindut osallistuvat kristilliseen joulunviettoon, alkaa maailman rauha näyttää mahdolliselta, Joulu-Pekka pohtii. 

ÄKSän päätoimittajan lausahduksesta alkanut, kansainväliseksi paisunut Joulumanteli on musiikki-iloittelu, jossa ei genrejä säästellä. Vielä tässä vaiheessa ei tiedetä, mitä 24 luukkua pitää sisällään, sillä kaikki on mahdollista, kun kuluneisiin vuosiin peilaa. Tähän mennessä on Joulumantelissa jo yli 200 000 kuuntelu/katselukertaa, eli se on eittämättä Ärmyn näkyvin ja kuuluvin juttu.

– Jo nyt on mukana vanhoja tuttuja osallistujia, mutta joka vuosi tulee joukkoon myös uusia tekijöitä. Vielä mahtuu mukaan, marraskuun kiireaikaa viettävä Janne-Tonttu vinkkaa. 

Joulu on juhla, joka korostaa yksinäisyyttä. Joulumantelin toivotaan helpottavan yksinäisyyden taakkaa. 

– Mukaan on voinut tulla matalalla kynnyksellä: tekemään biisejä, kuvaamaan videoita tai muuten vaan tsemppaamaan ja kuulolle, Janne Poikolainen ja Pekka Ouli sanovat. 

Joulumanteli ÄKSän verkossa 1.12. alkaen www.äks.fi

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy