Sarjakuvista aloittaneen Marvel-kustantamon uutukainen saa ensi-iltansa perjantaina. Pressinäytökseen pääsi tällä kertaa kolme X-kriitikkoa. Uutena kasvona mukana lukiolainen Kalle Markkanen.
Thor: The Dark World 3D
MATTI PASANEN XX
Skandinaavisen mytologian Thor-jumala seikkaili Marvelin sarjakuvasankarina ensimmäisen kerran vuonna 1962. Viimevuosina sankari on taistellut Cris Hemsworthin näyttelemänä elokuvissa Thor ja The Avengers. Mjölner-vasara heiluu jälleen, kun Thor jatkaa nimikkoleffansa jatko-osassa siitä, mihin pari vuotta sitten jäätiin.
Isolla rahalla aikaan saatu mahtava meuhkaaminen 3D:nä, ei missään tapauksessa jättänyt kylmäksi. Mutta ehkäpä meikäläisen vuosimalliselle kaverille tavaraa oli tarjolla ihan liiankin kanssa. Sapelit keihäät ja laaserit sikin sokin saivat leuan loksahtamaan rinnuksille! Elokuvan ikäraja on K-12 ja se lienee kohdallaan.
Kaksi tähteä tulevat 3D:n upeudesta ja vaikuttavuudesta.
HANNU LÖNNROTH: XX
The Dark World on Marvel –sarjakuviin perustuva ja löyhästi muinaisskandinaavisista myyteistä kertova tarina hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Kun itse en ole perillä sarjakuvasta enkä ole katsonut ensimmäistä Thor –elokuvaa, juonen seuraaminen oli välillä vähän vaikeaa.
Elokuvassa sankari Thor (Chris Hemsworth) taistelee pahan valtiasta Malekithiä (Idris Elba) vastaan. Malekith pyrkii valloittamaan kaikki yhdeksän rinnakkaista maailmaa tuhoamalla ne, aika epäloogista! Thorin tehtävää vaikeuttaa se, että hänen on pelastettava myös ihmisten maailmassa elävä rakastettunsa tiedenainen Jane Foster (Natalie Portman) ja tultava toimeen myös juonittelevan veljensä Lokin (Tom Hiddleston) kanssa. Näyttelijäsuoritukset ovat tavanomaisia, kukaan ei jää mitenkään erityisesti mieleen.
Elokuvan lavasteet ja tehosteet olivat sen sijaan aika mahtavat, samoin taistelukohtaukset. Myös 3D toimii kohtuulisen hyvin. Vähän kyllä jäi mietityttämään, miksi kuitenkin taisteltiin niin paljon miekoin ja muillakin antiikkisilla aseilla, kun käytössä oli myös vaikka minkälaisia sädeaseita. Myös kulkuvälineet olivat peräisin kaukaisesta tulevaisuudesta, eli mielikuvitusta katsojalta kyllä edellytetään.
Mieleenpainuvin kohtaus oli elokuvan puoleen väliin sijoittuva hautauskohtaus, joka on muusta sisällöstä poiketen erittäin tunteellinen.
Kaiken kaikkiaan elokuva on täynnä toimintaa, räminää ja rytinää varsinkin niille, jotka ovat nähneet ensimmäisen Thorin. Jatkoakin lienee luvassa loppukohtausten perusteella. Kannattaa katsoa myös lopputekstit!
KALLE MARKKANEN: XXX
Thor: The Dark World on Marvelin alati kasvavan supersankarielokuvien perheen uusin ja nuorin tulokas perustuen Amerikassa supersuosiota nauttiviin sarjakuviin. Juurensa Thor on saanut löyhästi muinaisesta skandinaavisesta mytologiasta. Se on jatko-osa edeltäjälleen Thorille, mutta myös osa Marvelin muiden elokuvien muodostamaa tapahtumajatkumoa, johon kuuluvat mm. Iron Man -trilogia ja The Avengers.
Thorin kakkososa jatkaa osaltaa siitä, mihin edellinen elokuva ja The Avengers jäivät. Uudeksi uhkaksi maailmankaikkeudelle muodostuu alkuajoilta asti peräisin oleva pahuus, joka pyrkii saattamaan kaiken pimeyteen kadoksissa olleen ennennäkemättömän suuren voiman, Aetherin, avulla. Asgardin prinssinä Chris Hemsworthin esittämä maskuliininen Thor joutuu taistelemaan estääkseen tämän kliseisen suunnitelman toteutumisen ja pelastaakseen rakastettunsa, Natalie Portmanin sävyttämän kuolevaisen ihmistutkija Jane Fosterin.
Thor: The Dark Worldissä yhdistyvät scifi ja vanha mytologia. Kerrottavaa olisi selvästi valtavasti. Taustalla on jopa liian paljon tarinaa, sillä elokuvan juoni hiihtelee käsittämättömän monimutkaisissa ryteiköissä. Tarinasta löytyvät tietty myös perinteiset supersankarielokuvan elementit, kuten ylimalkainen uhka maailmankaikkeudelle, rakkaustarina ja tietenkin sankari. Kuitenkin, yksinkertainen perusajatus, johon on lisätty aimo annos taustasälää ja yksityiskohtia vaikuttaa elokuvassa katsojalle erittäin monimutkaiselta kokonaisuudelta, josta on erittäin vaikea saada kiinni.
Vaikka tätä voisi helposti pitää elokuvalle perustavanlaatuisena ongelmana, täytyy kuitenkin muistaa millaista elokuvaa ylipäätäänsä katsoo. Genreen suhteutettuna juoni on jopa yllättävän moniulotteinen. Näyttelijätyö pelastaa myös osittain tuholta, sillä Hermsworthin, Portmanin ja mm. Odinia eli Thorin isää näyttelevän Anthony Hopkinsin roolitöistä ei paista juonen jonkinasteinen puuttellisuus eikä mikään vaikuta turhan väkinäiseltä.
Jos tuntee vähänkin vetoa supersankarielokuviin ja erityisesti jos on katsonut myös Marvelin muita tuotoksia, tarjoaa elokuva varsin hyvääkin viihdettä. Erikoistehosteet ovat kohtuullisen näyttäviä ja toimintaa riittää nyky-ja entisaikoja yhdistelevissä taistelukohtauksissa. Lisäksi elokuvassa on jatkuvasti huumorisävytteisiä kohtauksia ja viittauksia muihin Marvelin elokuviin, jotka pitävät omalla tavallaan mielenkiintoa yllä. Yksi osa kokonaisuutta onkin juuri rinnakkuus edellisiin elokuviin, jotka olisi hyvä olla nähtynä jo aiemmin.
Pinnallisuuden takia katsomiskokemus on kuitenkin melko välitön eikä elokuva niin sanotusti säväytä. Juonen eriskummalisuudet ja monimutkaisuudet kannattaa kuitata mielummin olankohautuksella kuin syvällä pohdinnalla: näin voi keskittyä nauttimaan itse actionista. Kuitenkin, mitäpä muuta supersankarielokuvalta oikeastaan odottaisikaan kuin irtiottoa ajattelusta.
P.S. Marvelin elokuvissa on yleensä vielä ainakin yksi kohtaus lopputekstien jälkeen, tässä tapauksessa niitä on kaksi.
KINOMIKKO: XX
Toimintaelokuvien, ns. aivot narikkaan ja leffaan kuuluva viihdykekoitos.
