ÄKS

Legionella-bakteerin torjunta Konginkankaan palvelukeskuksessa onnistui

03.05.2024 09:29
Arkistokuva.

Konginkankaan palvelukeskuksen vettä voi käyttää normaalisti. Legionella-bakteerin torjunnan onnistumisesta kertovat Jyväskylän seudun ympäristöterveyden 16.4.2024 ottamien seurantanäytteiden tulokset.

 

Konginkankaan palvelukeskuksen kiinteistön omistaa Äänekosken kaupunki. Tiloissa toimii Keski-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö, jossa on 32 asukaspaikkaa.

Palvelukeskuksen vesijohtovedestä löydettiin Legionella-bakteeria helmikuussa rutiinitarkastuksen yhteydessä. Legionella ei tartu ihmisestä toiseen. Myös vesijohtoveden juominen on turvallista. Ihmiseen Legionella-bakteeri voi tarttua vain vesiaerosolin mukana esimerkiksi suihkussa. Tilastojen mukaan bakteerille altistuneista noin viisi prosenttia saa keuhkokuumeen.

Ripeiden varotoimien ansiosta Konginkankaan palvelukeskuksen toimintaa voitiin jatkaa turvallisesti. Asukkailla tai henkilöstöllä ei tartuntoja ilmennyt.

Palvelukeskuksessa siirryttiin käyttämään suihkutilaa, josta ei helmikuussa löydetty Legionellaa. Varotoimenpiteenä suihkun aikana sekä asukkaat että henkilökunta käyttivät hengityksensuojaimia.

Kiinteistön omistaja ryhtyi häätämään Legionella-bakteeria muun muassa poistamalla käytössä olevat, käyttöveteen kytketyt lämmityspatterit, nostamalla vesiverkoston lämpimän käyttöveden lämpötilaa, tarkistamalla vesikalusteiden kuntoa ja juoksuttamalla vettä. Myös pesutilojen suihkupäät uusittiin.

Toimenpiteiden jälkeen otetuissa kontrollinäytteissä ei enää havaittu toimenpiderajat ylittäviä Legionella-bakteerien määriä. Jyväskylän ympäristöterveys seuraa veden laatua ottamalla uudet näytteet syksyn aikana.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy