Tikkakosken lentoliikenteen lakkauttamisen merkittävät vaikutukset ulottuisivat Äänekoskelle saakka. Kaupungissa aiotaan harata lentojen lopettamista vastaan.
Jyväskylän kauppakorkeakoulu teki selvityksen Jyväskylän lentoliikenteen loppumisen vaikutuksista Keski-Suomen yrityksille ja tapahtumajärjestäjille. Laskelmien perusteella lentoliikenteen loppuminen veisi maakunnasta varovaisenkin arvion mukaan 700 henkilötyövuotta. Määrä vastaa noin 1,2 prosenttia yksityisen sektorin työpaikoista. Kunnallisverotulojen menetykset olisivat lähes 5 miljoonaa euroa.
Lentoliikenteellä katsotaan olevan vaikutusta myös yritysten sijoittumiseen maakuntaan. Jos lennot loppuvat, Keski-Suomi menettää tämän kilpailuedun.
Selvitys tehtiin Keski-Suomen liiton toimeksiannosta. Yrityskyselyyn vastasi 40 yritystä. Lisäksi haastateltavina olivat Jyväskylän Messut Oy, Jyväskylän Kongressikeskus Oy, Jykes Oy/Sijoittumispalvelut ja Finavia Oyj.
Äänekoski lentoliikenteen lopettamista vastaan
Lentojen loppuminen vaikuttaisi oleellisesti myös Äänekosken yrityksiin. Sari Åkerlund Ääneseudun Kehitys Oy:sta kertoo, että eräät yritykset ovat jopa epäilleet mahdollisuuksiaan jatkaa toimintaa paikkakunnalla, jos lentoyhteyksiä ei Keski-Suomesta Eurooppaan enää saisi.
– Tämä olisi karhunpalvelus koko alueelle! Äänekoskellakin yritetään harata lentoliikenteen lakkauttamista vastaan. Se vaikuttaisi varsinkin kansainvälisten yritysten toimintaedellytyksiin, Ääneseudun Kehityksen toimitusjohtaja toteaa.
Asian tiimoilta suunnitellaan parhaillaan keskustelutapahtumaa alku vuodelle yhdessä Keski-Suomen Kauppakamarin kanssa. Åkerlund kertoo, että 16. tammikuuta järjestettävään tapahtumaan toivotaan osallisiksi niin lennonjärjestäjiä, paikallisia yrityksiä kuin julkisyhteisönkin edustajia.
– Olemme vasta luonnostelemassa tapahtumaa, mutta esille nousee varmastikin erityisesti lentojen hinnoitteluun sekä aikatauluihin liittyviä asioita. Ne koskettavat yrityksiä eniten, Åkerlund sanoo.
Lakkauttamisen sijaan lentojen kehittämistä
Lentoyhteyksien käyttö Suomen sisällä on viime vuosina vähentynyt Keski-Suomessa. Åkerlundin mukaan lakkauttamisen sijaan pitäisi pohtia ja kartoittaa lentoliikenteen kehittämisen mahdollisuuksia.
– Pohjoisen Keski-Suomen osalta lentoyhteydet olisivat erittäin hyvä vaihtoehto junille. Suurin ongelma tällä hetkellä on yhteyksien vähyys ja aikataulujen yhteensovittaminen. Helsingin reissut tehdään mieluummin henkilöautolla tai junalla, mikä ei edellenkään onnistu alle kolmeen tuntiin.
Yhteyksien luotettavuuden ja määrän lisäksi Åkerlundin mielestä olisi syytä pohtia lentojen hinnoittelua. Kilpailukykyiset hinnat houkuttelisivat varmasti yhä useampia yrityksiä ja yksityishenkilöitä lentoliikenteen pariin myös kotimaan liikenteessä.
– Tälle vaihtoehdolle tarvitaan myös enemmän näkyvyyttä. Lentojen lakkauttamisesta ollaan keskusteltu jo vuosia, mutta nyt asia on noussut erityisesti esille, kun vuorot kulkevat tällä hetkellä niin huonosti, Åkerlund lisää.
Liikenneministeri Merja Kyllönen marraskuussa antamista kommenteista päätellen lentoliikenne todennäköisesti halutaan säilyttää Jyväskylässä ainakin niin kauan kuin junamatka Helsinkiin kestää yli kolme tuntia.
Lue lisää aiheesta:
14.11.2013 Jyväskylän lentoliikenne säilynee ainakin toistaiseksi

























