ÄKS

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka: ”Ei ole pitkästymään päässyt”

26.04.2020 11:11
ÄKSän Teijo Piilonen kävi kuulemassa Markkamäen kasvatin, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan kuulumiset.
Timo Harakalla on takanaan todellinen yllätysten vuosi. Liikenne- ja viestintäministeri saa voimia kovassa paineessa perheestä ja harrastuksista.


On vain reilu vuosi eduskuntavaaleista, joissa Markkamäen kasvatti Timo Harakka uusi valtakirjansa Arkadianmäelle. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon.
Timon yllätysten vuosi alkoi heti hallitusneuvottelujen jälkeen, kun Sdp jakoi ministerisalkkuja.
– Yllättäen tuli tarjolle työministerin tehtävä, yhtä yllättäen vaihto liikenneministerin hommaan ja kolmantena suurin yllätys, johon kukaan ei osannut varautua, Timo kertaa koronapandemiaan viitaten.
– Ei ole pitkästymään päässyt, hän naurahtaa kotipihallaan Helsingissä. Lauantaina hänellä oli verrattain harvinainen vapaapäivä, jolloin oli aikaa haravoida pihaa ja käydä rauhassa ruokaostoksilla.
Itse asiassa hän on ehtinyt olla nyt tavallista enemmän kotonaan, sillä kaikki ministerin työhön normaalisti liittyvät matkat ovat  jääneet tekemättä. Kalenteri meni koronaviruksen takia kokonaan uusiksi.

Hallitus alkoi jo helmikuun puolivälissä varautua koronaviruksen vaikutuksiin. Rajoitustoimet tulivat eteen sitten kuukautta myöhemmin. Sen jälkeen kaikki muu jäi syrjään, ja resurssit on laitettu akuutista pandemiasta selviämiseen.
– Eduskunnan kanssa on sovittu, että kaikki muu sellainen lainsäädäntö, jossa voi olla poliittisia erimielisyyksiä, on pistetty odottamaan. Onneksi ehdimme käsitellä ison tieliikennelainsäädännön kokonaisuuden, johon kuului muun muassa kotihoidon pysäköintioikeus, josta on hyötyä myös korona-aikana.
Hallitukselle pandemia on aiheuttanut työntäyteistä aikaa ja pitkiä päiviä.
– Koko hallitus on istunut yhdessä neuvotteluissa hyvin tiiviisti. Normaalisti olemme yhdessä ehkä kerran parissa viikossa, nyt lähes päivittäin. Se on hitsannut hyvin joukkoa yhteen, ja päätökset on tehty yksituumaisesti.

Timo sanoo, että hallitus on pystynyt johtamaan pandemian hoitoa johdonmukaisesti valitsemallaan tiellä. Tutkimustietoa tulee tipoittain, mutta linjaa ei ole tarvinnut muuttaa.
Asiaan kuuluu, että jälkiviisaita arvostelijoita riittää jo tässä vaiheessa, ennen kuin tiedetään miten epidemia kehittyy.
– Jälkiviisaus on sitä makeinta viisautta. Totta kai pitää kuunnella, mitä vaihtoehtoja esitetään, mutta ei niitä vakavasti otettavia ehdotuksia mistään Twitteristä löydy. Tämähän on todellista kotiepidemiologien kulta-aikaa, esillä on hyvin villejä teorioita siitä, miten pitäisi toimia.
Hallitus myönsi epäonnistuneensa alussa sen suhteen, että Helsinki-Vantaan lentokentälle tulleet eivät saaneet asianmukaista opastusta siinä, miten ulkomailta palanneiden pitäisi toimia. Timon rooteliin lentokentällä kuuluivat vain lennonjohtoon liittyvät asiat.
– Kun kentän asiat saatiin kuntoon, niin 5000 testauksen jälkeen löytyi vain 4 tartuntatapausta. Sitä kautta ei tullutkaan niin paljon tartuntoja kuin ajateltiin.
Timon nimi tuli esiin myös Huoltovarmuuskeskuksen onnettomien maskikauppojen myötä. Timo oli syksyllä työministerinä ollessaan esittänyt tehtäväänsä sittemmin eronneen HVK:n toimitusjohtajan Tomi Louneman.
– Päätös tehtiin täysin virkaesityksen mukaan, ei minulla ollut syytä lähteä puuttumaan pätevimmän ja kokeneimman valintaan.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Korona heittää pilviä myös maan talouselämän ylle. Timo lupaa liikenneministerinä tehdä kaikkensa, jotta maa saadaan taas jaloilleen.
– Tiehankkeita on aloitettu suunniteltua aikaisemmin, se nopeuttaa elvytystoimia. Liikennesektorilla pyritään työllistämään enemmän kuin koskaan.
Timo uskoo, että esimerkiksi Äänekoski selviää lopulta tilanteesta hyvin.
– Teollinen toiminta jatkuu niin kuin ennenkin. Kunnilla on kovia haasteita, mutta kyllä niitä tullaan tukemaankin isolla paketilla.
Talouden lisäksi hän on huolissaan myös epidemian sosiaalisista vaikutuksista.
– On erinomaista, että Äänekoskella on otettu yhteyttä kaikkiin ikäihmisiin, se on juuri oikeaa toimintaa. Pienet koululaiset on toinen huolenaihe, toivon että ainakin 1-3-luokkalaiset pääsevät kouluun jo ennen toukokuun 13. päivää.

Kaikkiin ministereihin kohdistuu valtava paine etenkin näinä vaikeina aikoina.
– Eiväthän nämä aina niin hyväntuulisia hommia ole. Ja jos liikaa uppoutuu työhön, on melkoisessa suossa, Timo myöntää.
Hän saa vastapainoa ja helpotusta työpaineisiin etenkin perheestä ja harrastuksista.
– Kun kotona on 7- ja 10-vuotiaat tytöt, niin ei meillä tunneta yhtään ministeriä, Timo Harakka hymyilee kotipihassaan Helsingin Käpylässä.

Vastaa

  1. O. Sarmaste sanoo:

    Meillä samanikäiset lapset ja eivät todellakaan enää tänä keväänä kouluun mene!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy