ÄKS

Liikennetulppa solahtaa paikalleen tällä viikolla

03.06.2013 19:02

Kotakennäänsalmen siltaremontti alkoi virallisesti maanantaiaamuna, kun Keski-Suomen ELY-keskuksen siltainsinööri Jari Mikkonen kävi paikan päällä katsomassa, miten homma lähtee käyntiin.

– Tällä viikolla urakoitsija aloittelee sillan kannen purkamista. Virallinen urakkasopimus kestää marraskuun lopulle saakka, mutta olen aika varma että vähän kunnianhimoisemmalla aikataululla tässä mennään, Mikkonen juttelee. – Aikataulu selviää, kun ensimmäinen puolikas sillasta saadaan valmiiksi. Mutta ainakin kesän ajan tässä ollaan ja yritetään häiritä liikennettä mahdollisimman vähän.

Vaikka työtä tehdään päivävuoroissa, yhden kaistan käyttö pyritään järjestämään yöaikaan. Lähellä siltaa oleva Äänekosken liittymä on ollut merkityksellinen liikennejärjestelyiden suunnittelussa. Nelostiellä on laskettu kulkevan 10 500 autoa päivässä.

–Päiväsaikaan sillalla on käytössä kuuden metrin levyinen ajorata, mutta kello 18-06 välillä saatetaan joutua ohjaamaan liikenne yhtä kaistaa pitkin, jotta miehillä säilyy työrauha eikä sillalle tule ylimääräistä rasitusta esimerkiksi hitsauksen aikana, Mikkonen selittää.

– On tehty laskelmia, joiden perusteella tähän aikaan on kaikkien puolesta paras rajoittaa liikennettä, kun huipputuntiliikenne on alle kuudensadan auton.

Alunperin vuodelle 2015 kaavailtu teräsrakenteiden peruskorjaustarve kävi ilmi syksyllä tehdyissä kuntokartoituksissa.

– Ely-keskuksen seurannassa todettiin, että Kotakennään silta on nyt Keski-Suomen korjattavien siltojen listalla ykkösenä, kun vielä huonommassa kunnossa ollut Jämsänjoen silta saatiin korjattua.

Romahdusvaarassa silta ei kuitenkaan ole ollut, eikä ole korjaustöiden aikanakaan.

– Sillan kuntoa mitatessa tuloksia verrataan aina täysin uuteen siltaan, joten mitään hätää ei ole, Mikkonen rauhoittelee ja vakuuttaa, ettei silta katoa auton alta, vaikka kuntoluokitus näyttäisikin punaista.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy