ÄKS

Liikuntapuistossa aletaan olla valmiina suureen urheilujuhlaan: ”Tiimi toimii älyttömän hienosti”

21.03.2024 06:17
Eero Poikonen, Hannu Koivusalo ja Timo Kuorelahti laskevat jo tunteja starttiin.

Hiihtoliiton Hannu Koivusalo katselee SM-hiihtojen areenaa tyytyväisenä. Huiman järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Eero Poikonen ja kilpailun johtaja Timo Kuorelahti vaikuttavat kiireiseltä sillä puhelimet soivat yhtä mittaa. Se tietää sitä, että suuri urheilujuhla on jo ovella. ÄKS kävi kysymässä kuulumiset. 

 

Hiihtoliiton Hannu Koivusalo on saapunut Äänekoskelle jo kisojen aatonaattona. Hän virittää hiihtoliiton mainoksia pystytettyihin telineisiin ja katselee harjaantuneella silmällään kisavalmisteluiden kulkua. Kinkkukiusauksen syönnin lomassa ennätti vaihtaa pari sanaa toimittajan kanssa.

– Näyttää ihan hyvältä, kisajärjestäjällä näyttää olevan hyvä vauhti päällä ja ollaan aikataulussa järjestelyiden suhteen, Koivusalo sanoo.

Äänekoskelle saapuu 338 hiihtäjää ja se huima määrä. Heijastuvatko edelliset onnistuneet kisat suosion määrää?

– Ei ole varmasti yhtä selittävää tekijää. Edelliset kisat olivat todella hienot myös sään ja tunnelman puolesta. Ken paikalla oli, on hänellä varmasti Äänekoskelta hyvät muistot. Isompana tekijänä uskoisin olevan perjantain lyhyet pikamatkat, vapaan kymppi ja vitonen, eikä olla mitenkään kauhean kaukana, Suomen äärikolkassa. Sanoisin, että tähdet ovat osuneet hyvin kohdalleen ja kisat hyvään saumaan, Koivusalo sanoo.

Koivusalo iloitsee, että kaikki Suomen ovat mukana.

– Myös iso kilpailijamäärä tuo mukanaan karnevaalihenkeä. Kevään kisat ovat luontaisesti hyvän tuulen kisat, jonne kaikki tulevat rennolla mielellä. Uskon että Äänekoskella saadaan kokea mukava urheiluviikonloppu niin kilpailijoille kuin katsojillekin, Koivusalo päättää.

Eero Poikonen kertoo viettäneensä päivät liikuntapuistossa.

– Aikataulussa ollaan ja nyt on käsissä se kiihkein aika ja kiireisimmät päivät. Ollaan iloisia, että hiihtäjiä on SM-kisoissa enemmän kuin 15 vuoteen, odotetaan myös, että yleisökin viihtyy, Poikonen sanoo.

Kilpailunjohtaja Timo Kuorelahti kertoo, että ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Hän sanoo, että kiirettä on pitänyt, mutta kisapäivinä pääsee nauttimaan työn hedelmistä – jos kaikki menee hyvin.

– Vapaan kymppi on mieluisa matka, mutta en osannut odottaa näin suurta osallistujamäärää. 200 hiihtäjää on hurja määrä. Olen saanut kuulla maajoukkuehiihtäjien kommentteja, joissa odotetaan Äänekosken laduille pääsyä.

Ilman huikeaa talkooporukkaa, ei olisi onnistumisia luvassa.

– Tiimi on toiminut taas älyttömän hienosti! Ilman tällaista tiimiä ei voitaisi tällaista massatapahtumaa ja kilpailua järjestää. Tälläkin hetkellä maastossa on ainakin 10 talkoolaista ja tässä stadionilla toinen mokoma, Timo Kuorelahti laskee.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy