Äänekosken Keskuspuiston väripilkuksi on saatu Liisankankaan jäätelökioski. Joko olet korkannut jäätelökesän avatuksi?
Luomumaidosta jäätelöt valmistava pihtiputaalainen tila tunnetaan monista mauista sekä iloisen visuaalisesta kioskin ulkoasusta. Hymyilevä lehmä houkuttelee kurkkaamaan, mitä vitriinistä löytyy.
– Meillä on tarjolla neljäkymmentä makua, 12 makua löytyy tiskistä päivittäin ja joka päivä vaihdamme yhden maun uuteen. Jäätelön pohjana käytetty luomumaito on meille todellinen myyntivaltti, Juha Lamminniemi kertoo.
Lamminniemi on erittäin tyytyväinen, että kauppapaikaksi löytyi vihdoin ja viimein Keskuspuisto.
– Yritimme sinne aiemminkin, ja nyt vihdoin pääsimme laittamaan pystyyn uuden kioskin.
Uusi on sananmukaisesti uusi. Keskuspuistoon perjantaina tuotu kioski on pakasta repäisty. Värikäs ja hauskannäköinen kioski pistää silmään.
Äänekosken kioski saa pian myös niin kutsutun kotipakkauksen, johon saa valita itse yhdestä kolmeen eri makua.
– Pakkaukseen pakataan 900 grammaa jätskiä, Lamminiemi laskee.
Mikä on Liisankankaan jäätelön salainen resepti?
– Valmistamme jäätelön italialaisen reseptin mukaan. Tällä reseptiikalla saamme aikaiseksi pehmeää ja täyteläistä jäätelöä, Lamminniemi sanoo.
Kioskilla nähdään kaksi äänekoskelaista työntekijää, Anna Roinela ja Ella Manninen.
– Olemme saaneet erittäin toimeliaan ja mukavan henkilökunnan pyörittämään kioskia, Lamminniemi kiittelee.