ÄKS

Likolahden hevosenkengässä ensiapua ensihätään ja kierroslaskentaa

30.03.2019 14:17
Kierroslaskijat Tapani Oinonen ja Timo Maukonen sekä ea-ryhmän Jarkko Siirtonen ja Miro Gabrielsson ovat Likolahden mutkassa silmä kovana.
Likolahden jyrkän alamäen jälkeen alkaa jyrkkä ylämäki. Aamun jäisillä laduilla vauhti kiihtyi huimasti, ja ensi-apuryhmä oli valmiustilassa varmuuden vuoksi. 

 

Äänekosken VPK:n Miro Gabrielsson ja Jarkko Siirtonen ovat paikalla, joka on arvioitu riskitekijäksi. Jyrkässä alamäessä saattaa vauhti kiihtyä jopa 70 kilometriin tunnissa.

– Meille on määritelty paikat, jossa missä voi sattua, Gabrielsson sanoo.

VPK:lle on paikalle tuotu myös mönkijä, jolla saadaan apua paikalle nopeasti. Myös palomieskerho on paikalla. Stadionin alueelta löytyy ambulanssi ja lääkäri.

– Hyvin ovat onneksi laduilla pysyneet, eikä meillä ole siten ollut töitä, Saikkonen sanoo.

Kaksikolla on kokemusta liikuntapuiston hiihdoista aiemminkin.

– Olimme mukaan nuorten SM-kisoissa ja esikilpailuissa, Gabrielsson sanoo.

Päivät venyvät pitkäksi, kun ea-ryhmä päivystää kellon ympäri.

– Aamulla seitsemään tullaan ja illalla seitsemältä lähdetään, Saikkonen laskee.

Kierroslaskijat Tapani Oinonen ja Timo Maukonen pitävät kirjaa ohi sujahtavista hiihtäjistä.

– Jos pasmat menee sekaisin, on meidän kirjanpitomme silloin tarpeellinen, Oinonen sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy