ÄKS

Loman lopetusbileet tiukassa valvonnassa – ala-ikäisten päihteiden käyttö työllistää poliisia

07.08.2015 10:42
Ala-ikäisten tulisi pitäytyä vesihörpyissä. Ei tekisi pahaa täysi-ikäisellekään.
Koulut alkavat ensiviikolla, mikä merkitsee jälleen poliisille töitä. Sisä-Suomen poliisi valvoo varsinkin ala-ikäisten käyttäytymistä tulevina viikonloppuina ahkerasti.

 

Valtakunnallisesti poliisissa on panostettu koulujen alun viikonloppuun jo useina vuosina järjestelmällisesti. Kyseessä on ns. nuorisovalvontajakso ja se toteutetaan paikallisesti niin, että koulujen alkua edeltävänä ja heti koulun alkamisen jälkeisenä viikonloppuna poliisi ohjaa hälytystehtävien hoitamiselta liikenevän ajan tähän teemaan.

Viikonloppuina valvotaan erityisesti nuorison päihteiden (alkoholi, huumeet, lääkkeet yms.) käyttöä. Valvontajakson aikana valvotaan myös vähittäismyynti- ja anniskeluasioita eli sitä, että vähittäismyyntiä ja anniskelua harjoittavat paikat toimivat normien mukaan.

Sisä-Suomessa sekä Pirkanmaalla että Keski-Suomessa toteutetaan tätä valtakunnallista valvontajaksoa ja panostetaan kaikkiin edellä mainittuihin valvontajakson aiheisiin. Poliisin kokemuksen– mukaan käytännössä suurin osa tapauksista tullee jälleen liittymään hallussapitoon ja nauttimiseen. Alle 18 -vuotiaiden tapauksissa rikkomuksiin liittyy aina myös lastensuojeluilmoitus lastensuojeluviranomaisille. Alaikäiset toimitetaan joko akuutisti sosiaaliviranomaisten huostaan, josta huoltajat voivat lapsensa hakea, tai huoltaja hälytetään hakemaan lapsensa välittömästi poliisin huomasta. Yksittäistapauksissa poliisi voi kuljettaa alaikäisen kotiinsa.

Valitettavan moni alaikäinen hankkii taas itselleen ikävän ja ehkä tulevaisuuteensakin vaikuttavan merkinnän poliisin ja lastensuojeluviranomaisten rekistereihin. Osa saattaa myös hankkiutua aina vatsahuuhteluun asti.

Ajoittain koulun alun viikonloppuihin liittyy samaa ilmiötä kuin koulujen päättymisviikonloppuihin, eli kokeillaan ensimmäistä kertaa päihteitä näyttämisen halusta ja sitten lähteekin niin sanotusti mopo käsistä.

Poliisin ohje nuorisolle: Älkää edes aloittako päihteiden käyttöä! Jos siihen kuitenkin ajaudutte, niin kohtuudella ja pitäkää huolta kavereistanne. Ongelmissa on aina käännyttävä pikaisesti vanhempien ja/tai oikean viranomaisen puoleen, jotta heti hoidettavissa oleva tilanne ei muuttuisi turhan hankalaksi.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy