Työmatkatapaturmista yli 60 prosenttia tapahtuu kävellen. Niistä on maksettu korvauksia viime vuosina noin 12 000–13 000 tapauksesta vuodessa. Talvisin työmatkatapaturmia sattuu huomattavasti enemmän kuin kesäaikaan. Ilmatieteen laitos koordinoi hanketta, jonka tavoitteena on informaatiota lisäämällä vähentää talvisia liukastumistapaturmia.
Talvikauden tapaturmatilastoissa erottuvat hyvin yhden tai useamman päivän erittäin liukkaat päivät. Vaarallisinta on, kun jään päällä on vettä tai lunta. Näin kevättalvella vaaraa aiheuttavat päivällä syntyvät sulamisvedet, jotka jäätyvät yöllä.
Työsuojelurahasto rahoittaa Ilmatieteen laitoksen hanketta, jonka tavoitteena on vähentää talvisin ulkona tapahtuvia liukastumisonnettomuuksia. Liukastumisia voidaan vähentää informoimalla työnsä puolesta ulkona liikkuvia sekä työmatkalaisia tulevasta liukkaasta kelistä, jolloin he voivat varautua esimerkiksi pitävillä kengillä, liukuesteillä tai varaamalla enemmän aikaa matkaan.
–Varoitusjärjestelmien kehittämisessä on paljon potentiaalia saada liukastumistapaturmia vähennettyä, ja niistä aiheutuvia kustannuksia alhaisemmiksi, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Marjo Hippi.
Ilmatieteen laitoksen lisäksi projektissa ovat mukana Työterveyslaitos, Posti oy ja Vaisala oyj. Posti toimii liukkausvaroituspalvelun testikäyttäjänä ja muutamat postinjakajat tekevät myös omia muistiinpanoja liukkaista paikoista ja päivistä.
–Tuhannet Postin työntekijät lähtevät päivittäin jakelureiteilleen kelistä huolimatta. Varhain aamulla liikkuvat postinjakajat ovat useimmiten niitä, jotka ensimmäiseksi kohtaavat hiekoittamattoman katuosuuden tai jäisen piha-alueen, muistuttaa Marko Koivumäki, Postin Lounais-Suomen alueen työsuojeluvaltuutettu.
– Jalankulkusäävaroituksista voisi postilaisille olla hyötyä, jos pystyttäisiin kehittämään ennakoivia malleja työturvallisuuden parantamiseksi. Välineitähän meillä jo on käytössä, kuten liukuesteitä ja nastakenkiä, Koivumäki jatkaa.
Työmatkatapaturmien vähentäminen kelivaroitusmallia kehittämällä -hanke alkoi talvella 2013–2014 ja kestää vuoteen 2016 asti.