Äänekosken lukion tilapäistiloihin myönnettiin lisämääräraha. Kaivinkone saapui odottamaan pohjatöiden alkamista Hiskinmäelle jo maanantaina.
Lukion pihassa valmistauduttiin uusien tilapäistilojen pohjatöiden mahdollisimman pikaiseen aloittamiseen maanantaina. Paikalle ajoi kaivinkone, myös roskapöntöt ja puut poistettiin tilojen alta.
– Kaikki on mietitty tässä vaiheessa mahdollisimman pitkälle. Nyt kyse on enää siitä, kenen pussista tarvittavat rahat otetaan, lukion rehtori ja valtuutettu Jaana Tani (vihr) kertoi ennen kaupunginvaltuuston kokousta.
Tani jääväsi itsensä asian käsittelyn ajaksi.
VALTUUSTO PÄÄTTI myöntää rahat lukion tilapäisten luokkatilojen hankkimiseksi maanantaina 24. elokuuta. Ruokalan eteen pystytettävästä tilasta toivotaan helpostusta huonosta sisäilmasta kärsiville.
Tilojen tarpeellisuudesta valtuusto oli yksimielinen, mutta 140 000 euron lisämäärärahan myöntämisen ehdoista käytiin kokouksen pisin keskustelu.
Ratkaisuun päädyttiin äänestyksen kautta.
Kokouksessa Marke Tuominen (ps) ja Tommi Lunttila (kok) nostivat pöydälle kaupunginhallituksen kaksi viikkoa takaperin kumoon äänestämän pohjaehdotuksen säästöistä, joita kasvun ja oppimisen lautakunnalta vaadittiin ehtona lukion tarpeeseen myönnettävistä rahoista.
Lautakunnan odotettiin esittävän 70 000 euron säästöt lokakuun loppuun mennessä.
– Jo tuolloin enemmistö katsoi, että kasvuun ja oppimiseen panostaminen tähtää tulevaisuuteen, Leila Lindell (kesk) vastasi Tuomisen esittämään näkökulmaan.
VALTUUSTO JAKAUTUI kahtia. Äänestyksessä yhdellä puolella olivat he, jotka kannattivat sisäisiä säästökeinoja tiukan taloustilanteen edessä. Toista mieltä olevat uskoivat tarvittavien säästöjen löytyvän kannattavammin jonkin toisen toimialan alaisuudesta.
– Jos kiristyksiä päädytään vaatimaan kasvun ja oppimisen puolelta, niin me käymme pienetkin säästömahdollisuudet läpi tili tililtä. Tarvittaessa aineet eli opetustarvikkeiden ja palveluiden osto laitettaisiin jäihin, opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä kommentoi ennen päätöstä.
Suurin osa, 38 henkilöä, kannatti jälkimmäiseksi mainittua keinoa. Tuomisen ehdottaman ja Lunttilan kannattaman esityksen puolesta äänestivät Mauri Ilves (ps), Lunttila, Pentti Piilonen (kesk) ja Tuominen.
Lisämääräraha nyörien kiristämisen taustalla on toukokuussa voimaan tullut kuntalaki, joka tiputtaa kuntia riuskalla kädellä kriisikunnaksi vuoden 2020 tilinpäätöksen perusteella. Kriteerinä ovat kattamattomat alijäämät, joita Äänekoskella on noin kuusi miljoonaa.
MUOKKAUS: Lisätty 25.8. kello 8.11 linkki kaupunginvaltuuston esityslistan kohtaan, jossa asiaa käsitellään.
Lisää aiheesta:
17.8.2015 Koohoo: Lukio saa rahat väistötiloihin
6.8.2015 Lukiolaiset tiistaina Hiskinmäelle – rakenteet heikkenevät, yhteishenki vain vahvistuu
5.8.2015 Lukiolle väistötilat nopeasti – hinta liikkuu sadoissatuhansissa
Ja kaikki käännettiin taas Harrin syyksi
Nyt reippaasti hakemaan rakennuslupaa kauppiksen tai koulunmäen tontille, jotta lukio saadaan turvalliselle ja rauhalliselle paikalle pois tehtaan päästöistä. Astmaatikotkin pystyvät opiskelemaan ilman sairastumisia.