ÄKS

Lukion rakentaminen alkoi – valmista kesällä 2017

12.03.2016 08:40
Havainnekuva: LPV Jyväskylä
Äänekosken uuden lukion rakentaminen on alkanut.

 

Äänekosken lukion rakentaminen on päässyt alkuun. Niin sanotulla Lidlin pellolle nousee teknisesti ja tyylillisesti erinomainen uusi lukiorakennus, joka tulee kovaan tarpeeseen.

Sisäilmaongelmista kärsivällä Äänekosken nykyisellä lukiolla ollaan rakentamisen aloittamisesta innoissaan.
– Me ollaan tosi innoissaan ja ihan valmiina lähtemään montun reunalle tarjoamaan apua, rehtori Jaana Tani sanoo.

LUKIOHANKE on junnannut pitkään paikallaan kaavavalitusten takia. Valituksen taustalla oli suuri huoli läheisen Kotakennääntien turvallisuudesta. Lukion rakentaminen oli tarkoitus aloittaa syksyllä 2015, mutta toistuvat valitukset siirsivät rakennusurakan aloitusta lopulta yli puolella vuodella.  Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen marraskuussa.

Lukion suunnittelua valitus ei juurikaan viivästyttänyt, sillä kaupunki halusi asian etenevän valituksesta huolimatta. Kaupunki oli alusta lähtien vakuuttunut, että valitus ei lukiohanketta kaada.

– Tarkoitus oli pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja sitten kirjata pykäliin tämä valitusasia ja sen mahdolliset viivytykset ja lisätoimenpiteet, rakennuttajapäällikkö Tommi Rautjärvi kertoi ÄKSälle syksyllä.

Valituskierre on välillä aiheuttanut kovasti murhetta, mutta nyt pahimmat asiat on unohdettu.

– Kun pääsee tähän hyvään vaiheeseen, tuppaavat ne pahimmat jutut unohtua. Eniten mietityttää se, miten nopeasti lukiota suunniteltiin, kun sisäilmaongelmien aikataulu oli tiukka. Jälkikateen ajateltuna suunnittelua olisi voinut tehdä rauhallisemmin, sillä onhan se tässä arjen ohessa ollut välillä rankkaakin, Tani sanoo.

Havainnekuva: LPV Jyväskylä

Havainnekuva: LPV Jyväskylä

Havainnekuva: LPV Jyväskylä

Havainnekuva: LPV Jyväskylä

736_Aula_muokattu

PÄÄURAKOITSIJANA lukion rakentamisessa toimii Rakennusliike Porrassalmi Oy. Vaikka Porrassalmi virallisesti pitää päämajaansa Palokassa, yritys on hyvin äänekoskelaisvoittoinen.
– Kyllä firma pitää itseään yhä vahvasti äänekoskelaisena. Useimmat työntekijätkin ovat  äänekoskelaisia, toimitusjohtaja Timo Porrassalmi kertoo.

Äänekoskelaista voimaa työmaalla edustaa myös Kosken LVI-palvelu Oy, joka hoitaa talotekniikan putkiurakan viemäreistä vesiputkiin ja lämmitykseen asti.

Uuden lukion sisustustakin on jo suunniteltu arkkitehtien johdolla. Lukion suunnittelussa on osallistettu alusta lähtien lukion henkilökuntaa ja opiskelijoitakin.

– Parhaillaan tehdään irtokalustesuunnitelmaa, jossa nuoretkin on mukana. Heillä on ollut työpajakin, jossa he ideoivat omien tilojensa kalustusta, Tani kertoo.

– Kunhan suunnitelma on valmis tekninen toimiala hoitaa asian virallisen kilpailutuksen, Rautjärvi kertoo.

LUKION RAKENTAMISEEN kuluu hieman reilu vuosi ja valmistumispäiväkin on jo tiedossa.
– Lukio on valmis 22. kesäkuuta 2017 kello 16, Rautjärvi sanoo.
– Siitä tulee aivan upea koulu. Tyylikäs ja toimiva, Tani summaa.

 

Lukion matka:
Elokuu 2014: Valtuusto päättää uuden lukion paikaksi LIDLin pellon
Huhtikuu 2015: Lukion kaavasta valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen
Kesäkuu 2015: Hallinto-oikeus kumoaa valituksen ennätysajassa
Heinäkuu 2015: Valitus Korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Marraskuu 2015: Korkein hallinto-oikeus kumoaa kaavavalituksen kaikilta osin
Maaliskuu 2016: Lukion rakentaminen alkaa
Kesäkuu 2017: Lukiorakennus valmistuu
Elokuu 2017: Lukiolaiset aloittavat uusissa tiloissa

 

Vastaa

  1. miriam sanoo:

    Toivottavasti suolahden ala-asteesta tulee yhtä hieno

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy