ÄKS

Lukion vanhat pääsivät vauhtiin – vihdoinkin!

26.05.2021 19:39
Äänekosken lukion vanhojen tanssit tanssittiin poikkeusolojen mukaisesti.

Odotettu päivä prinssinä ja prinsessana onnistui sittenkin, kun Äänekosken lukion vanhat pääsivät tanssimaan vanhojen tuttujen tanssien tahtiin. 

 

Äänekoskella vanhojen tansseja siirrettiin jo kaksi kertaa, ennen kuin päästiin vauhtiin. Rehtori Jaana Tani kiittelee ylilääkäri Keijo Lukkarisen päätöstä sekä selkeitä ohjeita tanssiaisten järjestelyihin. Normaalioloissa vanhat olisivat tanssineet jo helmikuussa.

– Tanssittiin kahdessa erässä, jolloin pareja Liikuntalon parketilla nähtiin kerralla 24. Parinvaihtotanssit jätettiin väliin, käytettiin maskeja ja vieraaksi sai kukin oppilas kutsua vain kaksi henkilöä. Tämä oli tärkeä ja hieno päivä meidän lukiolaisille, Tani kertoo.

Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeusjärjestelyjä. Kampaukset ja puvut olivat viimeisen päälle upeita, vaikka meikit olivat tip ja top, sonnustauduttiin vielä maskeihin, jotka toimivat pokkeusajan asusteena.

Cicapo, Jiffy Mixer Lambeth Walk, Pompadour  ja Kehruuvalssi. Siinä oli illan anti höystettynä sillä odotetuimmalla, eli omalla tanssilla. Viimeiset valssit äitien ja isien kanssa jätettiin turvallisuussyistä väliin.

Lukiolla työ jatkuu vielä ensi viikon, ja sitten onkin jo vuorossa uusien ylioppilaiden päivä sekä kesälaitumille lähtö!

Maski oli vanhojen tanssien yleisin asuste.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy