Suolahdessa Asemakadun koulun alaluokilla vierailee silloin tällöin lukumummoja, joiden tarkoitus on innostaa lapsia lukemaan.
Lukumummot ovat vanhempia ihmisiä, jotka saapuvat vapaaehtoisena koululle kannustamaan lapsia lukemaan. Ajatus on lähtenyt Niilo Mäki Instituutin kokeilusta.
– Kun on huomattu, että homma toimii, on tapa jäänyt elämään Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosastoihin. Suolahdessa lukumummoja on ollut pitkään ja mielestäni Konginkankaalla on ollut lukuvaarikin, erityisopettaja ja lukumummotoiminnan vastaava Paula Pekonen kertoo.
Lukumummot eivät ainoastaan lue lapsille, vaan myös ovat kuuntelemassa kun lapset itse lukevat. Rauhallinen lukuhetki kaksistaan mummon kanssa on lasten mieleen.
– Lapset odottavat mummoja paljon ja aina on kisa siitä, kuka pääsee lukemaan mummolle. Ja kyllä siinä näkyy se into lukemiseen, opettaja Janna Mäkipää kertoo.
Mäkipään luokassa lukumummoja on ollut jo useamman vuoden ajan. Lukumummojen vaikutusta lasten lukuintoon on vaikea määritellä, mutta Mäkipää uskoo, että positiivisia vaikutuksia on olemassa.
– Lapsi saa sen oman rauhallisen hetken, jossa saa kannustusta, vahvistusta ja huomiota, ja se on hyvin tärkeää. Ehkä vaikutuksia olisi enemmän näkyvillä, jos lukumummo kävisi viikoittain, mutta kyllä tämä näin kuukausittainkin on oikein hyvä systeemi, Mäkipää sanoo.
Yksi Suolahden lukumummoista on lausuntataiteilija Maija Piitulainen, joka kävi marraskuun alussa lukemassa luokalle Vaari-nimistä kirjaa.
– Oli aivan ihana hetki lasten kanssa! Minä pistin ihan 120 prosenttia peliin, ja otin ihan tosissani tämän homman. Lapsia ei voi huiputtaa, he ovat niin vilpittömiä ja näkevät kyllä läpi, jos ei ole omistautunut, Piitulainen sanoo.