ÄKS

Lum-Oosa lähtee kuningatarjahtiin kakkospaikalta – Vuoden 2025 Kuninkuusravien pääkilpailuiden avausmatkojen voitot Jockas Ritalle ja Prolle

02.08.2025 21:06

Oulun kuninkuus- ja kuningatarkilpailuiden ensimmäiset osamatkat kilpailtiin lauantaina 2.8. Kuningatarkilpailun avausmatkan voitti nuori tähti Jockas Rita ja kuninkuuskilpailussa maalilinjan ylitti ensimmäisenä kuninkuuskisan ensikertalainen Pro.  

 

Viime vuosille tuttuun tapaan kuningatarkilpailun avausmatkalla kärkipaikan otti vuoden 2023 ravikuningatar Lumi-Oosa. Haastajia kuitenkin riitti maalisuoralla, kun maaliviivaa kohti kiisivät neljärinnan Lumi-Oosa, Annan, Suven Sametti ja Jockas Rita. Kovat haastajat ohittivat viimeisillä metreillä nuori haastaja Jockas Rita, jonka valmentaja, omistaja ja ohjastaja on 2020-luvun menestynein raviohjastaja, pihtiputaalainen Santtu Raitala. 

Maalisuoran kamppailussa yleisö eli ja hengitti joka sekunnin. Raitala kiittikin yleisöä mukana elämisestä. 

– Hienoa oli tulla maaliin, kun yleisö taputti koko maalisuoran kaikille osallistujille. Tuli aivan mahtava fiilis, että tällaista kuuluu Kuninkuusravien olla, että kannustetaan joka ikistä osallistujaa joka ikisessä lähdössä. Näihin raveihin pääseminen on taustajoukoille unelma, arvostetaan sitä jokaisen ihmisen unelmaa.

Raitala otti ennen varsinaista lähtöä Ritan kanssa autolähdön harjoituksen, jota jokaisen lähdön hevosen valmentaja voi pyytää ennakkoon. Se suoritetaan muutama minuutti ennen lähtöä. Jockas Rita on startannut nyt urallaan 26 starttia, joista se on voittanut 25. Se lähti kuningatarkilpailuun historian vähäisimmällä starttimäärällä, ja Raitala perusteli päätöstään juuri hevosen kokemustasolla. 

– Ritan kilpailurutiini on poikkeuksellisen vähäistä ja se on ollut vain yksittäisiä kertoja siivekkeiden takana. Haluan, että se tutustuu lähtöpaikkoihin ja asemaan mikä lähdössä on, taustoitti Raitala. 

Hevosen hyvinvointi onkin Jockas Ritan taustajoukoille viikonlopun tärkein tehtävä. 

– Olemme tehneet kaikkemme. Olleet tallilla aamusta iltaan, vaikka on vain yksi hevonen, kertoi Jockas Ritan hoitaja Anniina Pekonen. 

Vaikka Raitala onkin kokenut kuninkuusraviohjastaja, nyt hän osallistuu kilpailuun ensimmäistä kertaa omalla hevosellaan.  

– Jos joku on oikein raviurheilun perimmäistä olemusta, niin se on kuningatar- ja kuninkuuskilpailussa mukana oleminen omalla hevosella, tiivisti Raitala. 

Jockas Ritan on kasvattanut Ravitalli Suuronen Oy.  

Pro kukisti kuninkaan 

Kuninkuuskilpailun avausmatkalta ei jännitystä puuttunut, kun alkumetreillä hallitseva ravikuningas V.G. Voitto sortui laukalle ja jäi jonon hännille. Keulapaikan nappasi takasuoralla Hannu Torvisen ohjastama Pro, joka ravasi varmoin ottein maaliin asti. Näin myös kuninkuuskilpailun avausmatkan voitto matkasi Pihtiputaalle, valmentaja Antti Ojanperän talliin. V.G. Voitto teki hurjan kirin ja ehti vielä toiseksi. 

– Meidän kannalta lähtö meni kivasti, kun päästiin kärkeen. Se lähti tosi hienosti liikkeelle ja kiihtyi kovaa. Päästiin näin tarkkailemaan tilanteen muodostumista. Mahtava hevonen”, summasi Torvinen avausasetelmia.  

Pro siirtyi Ojanperän valmennukseen alkuvuodesta ja se nousi vauhdilla aivan absoluuttiselle huipulle.  Osamatkan voittoa Ojanperä ei orilta vielä osannut odottaa. 

– No tottakai olen yllättynyt. Kyllä tämä tosi hyvän tuntuinen on ollut tässä, mutta kyllä tämä tuntuu uskomattomalta, että pystyi voittamaan. Se on kehittynyt ja parantanut paljon koko ajan. Vielä se on vähän rutinoimaton, mutta mahtavaa, että ollaan tässä hetkessä. Kyllä mä ajattelin, että Pihtiputaalta se on Rita, joka voittaa. Aivan upeaa, että tämäkin näyttää, ettei täällä turhaan olla, pohti Ojanperä. 

Pron kasvattaja on kuninkuuskilpailuun tänä vuonna kaksi oritta kasvattanut Mauri Korkiavuori, joka kuuluu myös hevosen omistajaporukka PRO tiimiin. Pron hoitaja on Taru Jukkola.  

Kokonaiskilpailun tilanne kuningatarkilpailun ensimmäisen osamatkan jälkeen:   

  1. 1. Jockas Rita / Santtu Raitala 0.0 
  1. 2. Lumi-Oosa / Harri Kotilainen 0.2 
  1. 3. Annan / Jarmo Saarela 0.4 
  1. 4. Suven Sametti / Tapio Perttunen 0.6 
  1. 5. Runoneito / Jukka Torvinen 1.0 
  1. 6. Viestinviejä / Esa Holopainen 1.4 
  1. 7. Brenna / Ilkka Hoffren 1.5 
  1. 8. Varjosi / Ari Moilanen 1.5 
  1. 9. Lilian Rols / Hannu Torvinen 2.0 
  1. 10. Pirttilän Olga / Terho Rautiainen 2.1 
  1. Wilman Piika / Iikka Nurmonen 6.0
  2. Varjohehku / Timo Mäkäräinen Hylätty 

Lauantain päätteeksi ilmoitettiin, että Pirttilän Olga jää pois sunnuntain osakilpailuista. 

Kuninkuuskilpailun tilanne ensimmäisen osamatkan jälkeen: 

  1. 1. Pro / Hannu Torvinen 0.0 
  1. 2. V.G. Voitto / Ari Moilanen 0.2 
  1. 3. Enon Vilppi / Jari Autio 1.5 
  1. 4. Caijus / Esa Holopainen 1.6 
  1. 5. Lumettaja / Terho Rautiainen 1.8 
  1. 6. Virin Urho / Markus Porokka 3.4 
  1. 7. Herra Heinämies / Jukka Torvinen 4.0 
  1. 8. Wertti / Jani Ruotsalainen 5.8 
  1. 9. Sheikki / Juha Utala 5.9
  2. Profiili / Henri Bollström Hylätty
  3. Issakan Valo / Iikka Nurmonen Hylätty
  4. Evartti / Santtu Raitala Poissa

Kuninkuus- ja kuningatarkilpailujen kaksi viimeistä osamatkaa kilpaillaan sunnuntaina 3.8. Ravikuninkaallisiksi kruunataan hevoset, joilla on kolmesta osalähdöstä nopein yhteisaika. Toinen osamatka, nopea mailin pyrähdys on luvassa kuningatarkandidaateilla klo 13:30 ja kuningaskandidaateilla klo 14:00. Päätösmatkat starttaavat klo 17:00 ja 17:30. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy