ÄKS

Luonto puhuttelee -näyttelyssä teoksia kolmelta sumialaiselta taiteilijalta

25.06.2024 12:33

Tänä vuonna Sumiaisten seurakuntakodin kesänäyttelyssä nähdään töitä kolmelta sumialaiselta taiteilijalta; Esa Ohvolta, Jaana Kautolta ja Jari Suuroselta.

 

Jari Ohvo tuo näyttelyyn puureliefejä, joita voi nähdä kommentteina tapahtumista Sumiaisissa vuosikymmenten aikana. Edesmenneen kunnanjohtajan Esko Santalan ohella teoksissa seikkailevat muun muassa poikamiehet. Lisäksi Ohvolla on esillä luontoaiheisia öljyvärimaalauksia ja humoristisia pilapiirroksia.

Jari Suuronen, joka tunnetaan muun muassa Äänekosken keskustan kiertoliittymän kurki- taideteoksesta, on valokuvannut sumialaisen maiseman väripaletin eri vuodenaikoina. Hänen maalauksiaan sen sijaan ovat innoittaneet Lapin luonto ja mystiset riekot.

Valokuvaaja Jaana Kautto esittelee edesmenneen isänsä Yrjö Kauton, joka on päähenkilö Jaanan näyttelyn yhteydessä julkaistavassa kirjassa. Yrjö toimi yli kaksi vuosikymmentä itseoppineena vt- kanttorina Sumiaisten seurakunnassa. Humoristinen ja koskettava kirja on pohdintaa hyvästä elämästä, vanhuudesta ja rakkaudesta. Lisäksi päästään tutustumaan Jaanan vanhaan ystävään, koivuun, jonka oksat olivat lapsuuden lukupaikka.

Sumiaisten seurakuntakoti 6.7. – 14.7. avoinna ma-la klo 10 – 14, sekä iltakonserttien aikaan.

Avajaiset ja Jaana Kauton kirjanjulkkarit lauantaina 6.7. klo 14.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy