ÄKS

Luontojärjestöjen mielestä turvekaava on pienempi paha

29.08.2012 18:50

Luontojärjestöjen mukaan 3. vaihemaakuntakaavan hyväksyminen on ”vähemmän huono vaihtoehto kuin kaavan kokonaan hylkääminen ja turvetalouden jatkuminen nykyisellään ilman kaavamääräyksen jarrua”. Joissakin kuntien palautteissa kaavavalmistelua vaaditaan jopa keskeytettäväksi.

Noin kolmasosa kunnista ei hyväksy kaavaehdotuksessa esitettyjä turvetuotantoon soveltuvia alueita. Esimerkiksi Keuruun reitin, Saarijärven reitin, Jämsän reitin pohjoisosan ja Keiteleen keskiosan alueilta vaaditaan kaikkien turvetuotantovarausten poistamista vaihekaavasta. Osa kunnista vaatii turvetuotannon vesistöön kohdistuvan kuormituksen vähentämistä. Joidenkin kuntien mielestä tuotannon tulisi olla täysin päästötöntä tai että tuotanto ei saa lisätä alueelta luontaisesti vesistöön tulevan kuormituksen määrää.

Toisaalta palautteissa tuodaan esiin myös turvetuotannon tarve kotimaisena energialähteenä.

Kuhmoisten kunta vastustaa tuulivoimapuistoja alueellaan. ELY-keskus esittää Toivakan Vestonmäen tuulipuistoalueelle Natura-tarveharkintaa ja lisävisualisontia Leivonmäen kansallispuiston suunnasta. Luontojärjestöjen palautteessa esitetään tuulivoiman lisäämistä.

Kolmannen vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta tuli noin 250 lausuntoa ja muistutusta. Noin 2/3 niistä koski turvetuotanto ja suoluontoa ja 1/3 tuulivoimaa. Palautteet on käyty läpi ja valmistelu etenee. ?Vähäiset muutokset kaavaehdotukseen eivät edellytä uutta nähtäville asettamista, mutta suuremmat muutokset, kuten kokonaisten suoalueiden poistaminen, sitä edellyttävät?, kertoo suunnittelujohtaja Olli Ristaniemi.

Palautetta selostettiin maakuntahallitukselle. Vastineet palautteesta ovat maakuntahallituksen käsittelyssä 26. syyskuuta, kaavaehdotus etenee maakuntavaltuuston asialistalle 14. marraskuuta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy