ÄKS

Luontoliiton Keski-Suomen piiri valitti hallinto-oikeudelle uuden tehtaan asemakaavasta

19.01.2022 16:45
Arkistokuva: Äänekosken kaupunki

Luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri on jättänyt 17.1. päivätyn valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen Metsä Fibren suunnitellun uuden tehdashankkeen Henttalanmäen asemakaavan hyväksymisestä.

 

Äänekosken kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan 7.12.2021.

– Hankealueella ja sen laidoilla on tehty liito-oravahavaintoja, ja asemakaavan hyväksyminen rikkoo luonnonsuojelulain 49.1 §:ää, jonka mukaan luontodirektiivin liitteen IV (a) lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen (LLP) hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Liito-orava kuuluu luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelua EU-tuomioistuimen tuomio lokakuulta 2021 vahvistaa. Tuomion mukaan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen suojeluvelvoite koskee myös niiden ympäristöä, jos se on lisääntymiselle tarpeellista, valituksessa todetaan.

Liito-oravan elinpiirejä on mahdollista suojella oikeusprosessin kautta.

– Sen sijaan oikeus ei voi ottaa perusteluna huomioon sitä, että toteutuessaan tehdashanke vaatisi 375 000 m3 puuta vuodessa. Monenko lajin elinympäristö siinä tuhotaan, Luontoliitossa kysytään.

Valitukseen tästä

Vastaa käyttäjälle Arto Back Peruuta vastaus

  1. Hutisalo sanoo:

    Kiinaan vaan koko tehdas 😀 Eläköön vihreä siirtymä!

  2. Mau sanoo:

    Luontoliitto tekee kaikkensa ajaakseen tehtaat,yritykset,työpaikat ulkomaille. No,katsellaan sitten työttöminä liito-oravien papanoita. Kiitos vapaa- ajasta luontoliitto.

  3. Arto Back sanoo:

    Tuosta artikkelin lopusta varmaan kaikille selviää, ettei kyse ole liito-oravista vaan puhtaasta kiusan teosta. Ei tämä kyllä luonnon suojelulle hyvää mainosta ole.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy