ÄKS

Maakunnan rahaa Pietariin 150 000 euroa

12.12.2012 13:02

Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy saa Äänekosken osin rahoittamalta maakuntahallitukselta 150 000 euroa uuden myynti- ja markkinointihenkilön palkkaamiseen Pietarin toimistoonsa. Äänekoskelaisia hankkeita ei maakuntahallituksen Kehittämisrahaston tiistaiselta päätöslistalta löydy.

Pietarin ohella rahasto tukee Keuruun kuntaa 200 000 eurolla, Konneveden kuntaa liki 92 000 eurolla ja Kinkomaan Vitapolis OY:tä 250 000 eurolla.

Pietarin toimiston avulla Keski-Suomen yrityksille etsitään uusia liiketoimintamahdollisuuksia verkostoitumalla Pietarin alueella toimivien suomalaisten, kansainvälisten ja venäläisten yritysten kanssa.

Tarkoitus on myös tehdä Keski-Suomen elinkeinoelämää ja alueen osaamista tunnetuksi Pietarissa. Maakuntahallituksen Keski-Suomen Kehittämisrahastosta myöntämä avustus kattaa puolet hankkeen kustannuksista. Rahoitus maksetaan kahdessa rässä, jälkimmäinen osa ensi syksynä.

Keulink Oy:lle myönnettiin 100 000 euron lisärahoitus varuskunnan lopettamista seuraava rakennemuutos hallintaan. Kyse on työ- ja elinkeinoministeriön lisäpotista maakunnan kehittämisrahaan. Kehittämisrahaa on jo aiemmin myönnetty Keuruulle 245 000 euroa. Lisärahoituksen myötä hankkeen kokonaiskustannusarvio kuntarahoituksineen on yhteensä 493 000 euroa.

Keuruun kaupunki saa Tervantien rakentamiseen liki 200 000 euroa eli 40 prosenttia EU-tukea (Euroopan Aluekehitysrahasto ja valtion vastinraha). Tie- ja risteysjärjestelyt uusitaan nykyisen asemakaavan mukaisiksi ja ne palvelevat alueen kauppakeskuksen yrityksiä.

Konneveden kunta saa liki 92 000 euroa EU-tukea (Euroopan Aluekehitysrahasto ja valtion vastinraha) varustaakseen seitsemän kosken kalastus- ja retkeilyreitin laavuilla ja pitkospuilla. Perusrakenteen investointituki on 40 prosenttia hankkeen kustannuksista.

Kinkomaan Vitapolis Oy:lle myönnettiin liki 250 000 euron EU-tuki esteettömien kevyen liikenteen kulkuväylien rakentamiseen Kinkomaan vanhan sairaalarakennuksen ympäristöön. Tukiprosentti on 40. Rakennushanke edistää alueen palvelujen saavutettavuutta ja hoiva-alan yritysten ja niiden asiakkaiden liikkumista. Alueen kulttuurihistoriallinen arvo otetaan toteutuksessa huomioon.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy