ÄKS

Maaseuturahastosta liki miljoona euroa yrityksille ja yhteisöille – Hirvaskankaalle rakentuvalle Heavy Centerille tukea

24.04.2020 12:55
Heavy Center on raskaan kaluston huoltokeskus.
Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä koronakriisin laajuus ja vaikutukset yrityksiin eivät olleet vielä näkyvissä.

Keski-Suomen ELY-keskus myönsi maaseuturahastosta noin puoli miljoonaa euroa investointitukea yrityksille. Investointituet ovat laajuudeltaan 20-30 prosenttia koko hankkeen kustannuksista, joten yritysten kokonaisinvestoinnit ovat 2,26 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen investointi on raskaan kaluston huoltokorjaamo, jonka Heavy Center Hirvaskangas Oy rakentaa Äänekoskelle. Muita tuen saajia ovat paino- ja metallialan yritykset, sekä metsäpalveluyritys KSN Metsä Oy Saarijärveltä ja Luhangan Kyläkauppa Oy:n matkailupalvelut.

Hankerahoitusta saivat ELY-keskukselta Prodeliver Oy hampun tuotannon esiselvityksen tekemiseen ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu hevosalan yritysryhmähankkeeseen. Keski-Suomen Leader-ryhmät myönsivät kehittämishankkeille rahaa yhteensä noin 350 000 eurolla. Rahoitus jakaantui lukuisille yhteisöille hankkeissa, joissa kehitetään mm. toimijoiden viestintä- ja markkinointivalmiuksia, edistetään nuorten yrittäjyyttä, perusparannetaan kylätaloa ja museorakennuksia, investoidaan laitteisiin ja kalustoon sekä haetaan oppia kansainvälisiltä kumppaneilta.

Kriisiavustukset sekä normaalit rahoitusvälineet avuksi

Koronavirus -epidemian muuttaessa normaalia tilannetta on yrityksissä jouduttu miettimään tulevaisuutta uudesta näkökulmasta. Erilaisia kriisitukia on jo tarjolla niin valtion kuin kuntienkin kautta haettavaksi. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee kriisitukea myös maatilakytkentäisille yrityksille sekä maataloustuotteiden jalostusta ja maataloustuotteiden kauppaa harjoittaville yrityksille, jotka ovat jääneet jo avattujen avustusten ulkopuolelle. Tuki tulee myöhemmin haettavaksi ELY-keskusten kautta.

Maaseutuohjelman normaalit tukivälineet ovat myös käytössä. Kannattaa muistaa, että lähes koko Keski-Suomi on maaseutualuetta, Jyväskylän keskusta-aluetta lukuun ottamatta.

– Perustamistuki voi olla avuksi niille yrityksille, jotka joutuvat tässä tilanteessa suuntaamaan liiketoimintaa ihan uudelle toimialalle. Yritysryhmähankkeissa liiketoimintaa voi uudistaa ja kehittää 3-10 yrityksen ryhmässä. Myös investointituet ovat normaalisti haettavissa, mikäli yrityksessä on mahdollista katsoa kriisin yli, muistuttaa Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.

Yhdistykset ja erilaiset yhteisöt tekevät Keski-Suomen maaseudulla paljon hyvää kehittämistyötä maaseutuhankkeiden avulla. Leader-ryhmiltä tukea voi hakea normaalien ehtojen mukaisesti, mitään kriisiavustusta ei ole tarjolla. Poikkeustilanneaikaa kannattaa hyödyntää suunnittelemalla ja tekemällä pitkälle tulevaisuuteen kantavia toimenpiteitä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy