Suolahden sataman sydämessä sijaitseva Ravintola Majakka avasi kesäkauden kuuluvasti. Myös nähtävää riitti, kun paikalle kurvasi letka letukoita ja muita hyrysysyjä
Ravintoloitsija Matti Leppänen lupasi jo aiemmin, että tulossa on ohjelmantäyteinen kesä. Lupaus lunastettiin räjähtävästi, kun perjantaina pistettiin ysärimusiikki soimaan Majakka Festin myötä.
Lauantaina Majakan kulmille kurvasi huikean hienoja menopelejä ja illan päälle kuultiin vielä annos musiikkia. Kaupunginjohtaja Matti Tuononen korkkasi illan käyntiin bändillään Vanhaa Roinaa.
– Tämä on ensimmäinen keikka Äänekoskella ja samalla bändin kesän viimeinen. Bändi on pitänyt hiljaiseloa, sillä olemme treenanneet vuoden sisään kaksi kertaa, Tuononen naurahti.