Kaatuneitten muistopäivää kunnioitettiin Äänekoskella, alueen jokaisella sankarihaudalla. Marjatta Huhta piti puheen Konginkankaan kirkkomaan kauniilla sankarihaudalla samalla muistaen kaikkia sodissamme kaatuneita ja sodan uhreja.
– Kunnioitamme niin 1918 päättyneen sodan, talvi- ja jatko-, Lapin sodan, sekä myös Karjalaan jääneiden muistoa, lausui Marjatta Huhta.
Sodissa 1939–1945 kuoli noin 93 000 henkeä. Kokoluokaltaan se on saman verran kuin kaikki Äänekosken, Saarijärven, Viitasaaren ja Laukaan asukkaat kahdella kerrottuna. Kärsimys, pelko ja menettämisen tuska levisi kaatuneitten omaisten, äitien, isien, sisarusten, puolison ja lasten kautta, jotka menettivät läheisensä. Sotaleskiä lienee ollut noin 30 000 ja sotaorpoja 55 000. Lotat, noin 230 000, jättivät omat haaveensa ja palvelivat maataan. Heitä menehtyi 292. Sodan menetysten määrä oli mittaamaton. Ei silloin kysytty, haluatko jättää kotisi, perheesi ja haaveesi ja lähteä sotaan. Oli kunnia-asia mennä ja useat menivät vapaaehtoisina.
Sotiemme karvasta muistoa on tärkeä ylläpitää, jotta tulevat sukupolvet, lapsemme ja lapsenlapsemme osaavat suhtautua Suomen puolustamiseen vakavasti. Sodan muistijälki antaa vakavuutta omiin ponnisteluihimme Suomen kansallisen aseman, itsenäisyyden ja päätöksenteon riippumattomuuden puolustamiseksi. Maanpuolustustyötä tehdään niin perheissä, kouluissa, kirkoissa, kansalaisjärjestöissä, kunnissa, valtion hallinnossa ja Puolustusvoimissa. Itsenäisyyden säilyttäminen ei ole itsestään selvää, sen eteen on tehtävä ja tehdään työtä koko ajan. Haluan sanoa kolme asiaa, joita Kaatuneiden muistopäivän tulisi meille viestittää.
Ensiksi: rauhan eteen on tehtävä työtä. Antiikin viisauden mukaan on sanottu jo melkein 2 000 v. sitten: Si vis pacem, para bellum, Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan. On surullista, että Euroopan valtioiden pitää nyt satsata miljardeja ja taas miljardeja sotavarusteluun saavuttaakseen riittävän pelotteen uhkia vastaan. Epävarma maailmantilanteemme ja arvaamattomat suurjohtajamme tekevät tulevaisuudesta epäennustettavaa ja haurasta. Siksi asejärjestelmiä tarvitaan ja pelotetta tarvitaan, valitettavasti. Onneksi Suomen puolustusvoimat ei ole nukkunut missään vaiheessa. Heille 1 300 km raja naapuriin on ollut aina prioriteetti. Jos siis haluat rahaa, varaudu sotaan.
Toinen haasteemme on tehdä rauhanteko tässä vale-uutisten, vaalitrollauksen, manipuloinnin ja tekoälyn ajassa. Tässä ajassa on sanottava: Jos haluat rauhaa, harjoita kritiikkiä. Arkisessa elämässämme kun toistuu valhe, me saatamme sen uskoa. Tulee uutisista, tulee lehdestä, naapuri sanoo. Tekoäly suoltaa sellaista totuutta, joka on ennenkin esiintynyt, oli se luotettavasta tai epäluotettavasta lähteestä. Yhteiskunnassa, Suomessa ja EU:ssa, lobataan etujen, rahan ja omanvoiton pyynnin eteen. Venäjän uutiset kertovat eri totuutta lapsikaappauksista, tontin ostoista, diplomatiasta, tiedustelusta. Meiltä kansalaisina odotetaan omantunnon heräämistä, tervettä epäluuloa tietotulvaa kohtaan ja sinnikästä työtä oikeuden puolustamiseksi. Jos siis haluat rauhaa, harjoita kritiikkiä.
Kolmas haasteemme on varautua myllerryksiin arassa ajassamme. Jos haluat rauhaa, suojaa itsesi ja lähimmäisesi. Pitää varautua, kuten presidentti Niinistö sanoo, kaikkiin rajanaapurin ilkeyksiin. Kansalaistaitohimme pitää kuulua kotivaran pitäminen, veden ja sähkön puutteeseen varautuminen, naapureiden auttaminen ja suojautuminen. Tällaista puhetta ei YYA-ajassamme puhuttu, koska monet meistä uskoimme pitkään, että Venäjä on vähin erin kehittymässä demokraattiseksi valtioksi ja keskustelulla sovitaan kaikki asiat. Tämä ja monet muut harhat ovat nykyisin koetuksella. Meidän, itsenäisyyttä puolustavien kansalaisten on oltava kaikessa hereillä. Jos siis haluat rauhaa, suojaa itsesi ja lähimmäisesi.
Venäjän sotaretkellä Ukrainaan on yhtymäkohtia Suomen talvisotaan nähtävissä. Krimin vihreiden miesten suhteellisen helpon valloituksen jälkeen venäläiset sotilaat eivät tienneet, mitä heitä Ukrainassa kohtasi: vastarinta ja sitkeä oman maan puolustaminen. Propaganda oli kertonut uskotellut heille menosta Ukrainaan vapausretkelle.
Suomalaisina haluamme auttaa Ukrainaa, niin kuin naapuria autetaan. Joskus voi olla tilanne, että me tarvitsemme apua. Olemme saaneet itse ymmärrystä, kuinka nopeasti sodan ja rauhan tilanteet voivat muuttua. Olemme kokeneet saman kuin ennen talvisotaa eläneet kokivat. Nyt Euroopan vapaat kansakunnat hakevat yhteistyöstä voimaa arvojensa puolustukseen.
Sankarihaudoilla me tiedämme, että viime sotiemme uhrit ja sotaponnistelut, eivät olleet turhia. Ajatuksemme ovat Kaatuneiden muistopäivänä omissa sotaponnisteluissamme itsenäisyyden säilyttämiseksi ja nyt samaa kamppailua käyvässä Ukrainassa. Toivomme, että turvallisuusjärjestelymme ja omat ponnistelumme ja maamme Puolustusvoimat nostavat kynnystä koskaan uhmata kansaamme ja ystäväkansojamme tulevaisuudessa.
Kaikissa tulevissa haasteissamme voimme aina uskoa Daavidin Psalmin 27 liki kaksi tuhatta vuotta vanhaa sanomaa.
Herra on minun valoni ja apuni,
ketä minä pelkäisin?
Herra on minun elämäni turva,
ketä siis säikkyisin?
Luota Herraan!
Ole luja, pysy rohkeana.
Ensimmäiset kaatuneiden muistojuhlat olivat surujuhlia. Silloin Suomen lippukin oli osan päivästä puolitangossa. Vuodesta 1995 lähtien lippu on liehunut heti aamusta ylhäällä todistaen siitä, että Kaatuneitten muistopäivä on myös kiitosjuhla. Kiitämme siitä, että voimme elää itsenäisessä Suomessa. Osaamme arvostaa rauhaa ja toivomme sitä sydämestämme myös tuleville sukupolville.
Hyvää kaatuneitten muistopäivää!
