ÄKS

Marjo Ahola aloitti museojohtajana haastavaan aikaan

22.01.2021 06:00
Ari Liimataisen (vas.) juhlanäyttely rikkoi taidemuseon kävijäennätyksen juuri ennen koronaepidemian puhkeamista. Oikealla museojohtaja Marjo Ahola. Kuva: Äänekosken taidemuseo

Vuoden alusta Äänekosken museojohtajan virkaan astunut Marjo Ahola valmistelee parhaillaan taidemuseon kevätnäyttelyä.

 

Viime vuoden alkupuolella Äänekosken taidemuseossa iloittiin uutta kävijäennätystä, kun Ari Liimataisen 70-vuotisjuhlanäyttely veti puoleensa runsaasti kiinnostunutta väkeä. Pian loistavan aloituksen jälkeen jälkeen iski sulkuaika, näyttelyitä peruttiin ja ryhmätoiminnat lopetettiin.

Tuore museojohtaja Marjo Ahola kertoo huomaavansa ihmisten patoutuneen innon päästä taiteen äärelle.

Sirpa Hasan ja Päivi Pullin Himmelifantasioita on odottanut jo vuoden ajan päästäkseen esille! Upeat pisankamunat ovat kevään ajan suosittu perinne, joka toivottavasti onnistuu nyt ongelmitta, Ahola sanoo.

Kevätnäyttelyn lisäksi taidemuseolla rakennetaan parhaillaan uutta perusnäyttelyä. Edellistä perusnäyttelyä kävi katsomassa viiden vuoden aikana runsaat 10 000 vierailijaa. Kesään mennessä uudistettavaan perusnäyttelyyn tulee esille monipuolisesti matrikkelitaiteilijoiden veistoksia, grafiikkaa ja öljymaalauksia.

Viime vuoden sulkuaika mahdollisti museotyöläisten keskittymisen perustyöhön eli varastokokoelmien digitointiin ja luettelointiin. Samalla kaivettiin esiin erityisiä aarteita kaupungin kokoelmista.

– Harva arvaakaan, miten paljon tutkimusta ja muuta perustyötä tarvitaan mielenkiintoisten näyttelyiden pystyttämiseen. Löysimme mahtavia töitä yleisölle esiteltäväksi, Ahola kertoo.

Vuodenvaihteessa taidemuseolla onkin ollut käynnissä pakkaustöitä, kun reilut 20 teosta kesän Helmiä II -kokoelmanäyttelystä sijoitettiin kaupungin työtiloihin ilahduttamaan toimistolaisten arkea.

– Olen tyytyväinen, kun tiedän, että taide päätyy varastossa seisoskelun sijaan näkyville! tuore museojohtaja iloitsee.

Taija Kolehmainen

Pisankataide ilahduttaa taidemuseolla jo kahdeksatta kevättä.

 

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy