ÄKS

Marjo Hallilan valokuvanäyttelyssä kuljetaan Akseli Gallen-Kallelan jalanjäljillä

20.07.2022 16:10
Marjo Hallilan valokuvanäyttely on Kahvila Päivänpaisteessa.

Marjo Hallilan Maisemakuvia – Tulkintoja Akselin retkiltä Keski-Suomessa -valokuvanäyttely on avoinna Kahvila Päivänpaisteessa syyskuun loppuun saakka. 

 

Vuonna 2017 Sörkkään asettunut kuvataiteilja Marjo Hallila pitää ensimmäisen näyttelyn Suolahdessa. Ja mikä oivallus onkaan, että näyttelyn kaikki kuvat (paitsi yksi) on otettu Suolahden alueelta.

– Kesällä 2011 soutelin Keiteleellä Sörkän rannoilla ja katselin maisemia. Mietin, missä kohdin rantaa Akseli Gallen-Kallela oli yli sata vuotta sitten mahtanut liikuskella ja maalata Suolahdessa vieraillessaan. Sain idean valokuvasarjasta, jossa kulkisin kuvaamassa paikkoja, joissa suomalaisen maalaustaiteen kultakauden ajan mestarit olivat maalanneet ikoniset teoksensa, Halilla kertoo näyttelyn synnystä.

Sarja on kuvattu digitaalisella neulanreikäkameralla vuosina 2016–2017.

– Kävin Varsovassa digitaalisen neulanreikä -kurssin ja sen innoittamana tein oman viritykseni kameraan. Nyt minulla on tapa kuvata kuin filmille, vaikka pimiövaihe jääkin välistä, Hallila naurahtaa.

Kuvat ovat lumoavan kauniita, utuisia ja herkkiä.

– Tällä tekniikalla kuvattuna säilyy sama yllätyksellisyys kuin neulanreikäkameralla kuvattuna: koskaan ei tiedä, millainen kuva tulee. En ole käsitellyt tai rajannut kuvia lainkaan, vaan ne ovat sellaisia mitä on sattunut tulemaan, Hallila sanoo.

Valokuvasarja on ollut aiemmin esillä laajempana kokonaisuutena Varsovassa ja Gdanskissa. Suolahden Päivänpaisteeseen sarjasta on valittu Akseli Gallen-Kallelan kulkemia maisemia esimerkiksi teoksista ”Purren valitus” (1906) Sörkän rannasta, ”Ilvesluola” (1906) Kirppuvuorelta ja ”Keitele”(1905) Konginkankaan Lintulahdelta.

Marjo Hallila on sörkänmäkeläinen kuvataiteilija. Hänen työskentelyään tukee Suomen Kulttuurirahasto.

Leipomo-Kahvila Päivänpaiste, Asemakatu 9, Suolahti, 
Näyttely jatkuu Päivänpaisteen kesätauon jälkeen ma 8.8.2022.
Avoinna kahvilan aukiolojen mukaan.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy