Äänekosken kaupunki järjestää yhdessä Ääneseudun Kehitys Oy:n kanssa maanantaina 23. maaliskuuta matkailuväen työpajan, jossa työstetään Äänekosken matkailun pohjaksi tarvittavaa strategiaa.
– Matkailu ei ole Äänekoskella kuulunut varsinaisesti kenenkään vastuulle. Tähän halutaan muutosta. Osana prosessia järjestetään matkailutyöpajoja, joissa mietitään, mitä matkailun kehittämiseksi olisi tehtävä, Outi Raatikainen Ääneseudun kehityksestä kertoo.
Maanantain kokoontuminen on jo toinen matkailualan yhteinen aivoriihi. Ensimmäinen pidettiin 12. maaliskuuta.
– Ennenkaikkea siellä oli sellainen tunnelma, että jes, vihdoinkin matkailun kehittämiseksi tehdään jotain, Raatikainen kertoo.
Matkailun kehittäminen ja Äänekosken oman matkailuimagon luomiseen tarvitaan toimijoiden ideoita, tukea ja tahtoa.– Ei nämä jutut synny niin, että joku ylempää vaan sanoo mitä tehdään. Kyllä se käytäntö syntyy toimijoilta. Ja siellä toimijoiden arjessa se Äänekosken matkailuimagokin sitten syntyy, Raatikainen korostaa.
Matkailualan työpajoja järjestetään tarpeen mukaan, jonka jälkeen yhteiset linjaukset, ideat ja suunnitelmat kootaan yhteen, ja niiden pohjalta rakennetaan suurempaa matkailustrategiaa. Työpajoissa pääsee siis selvästi vaikuttamaan.
– Siellä on tullut hyviä ideoita ja jopa suoria ehdotuksia siitä, mitä pitäisi tehdä. Mutta toivoisin, että paikalle tultaisiin sillä ajatuksella, että hommaa tehdään yhdessä. Ei kehitystä muuten synny, Raatikainen sanoo.
Päälimmäisenä asiana työpajassa nousi esiin yhteistyön merkitys. Tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että toimijat tuntisivat toisensa ja toistensa tuotteet, jotta voitaisiin pelata samaa peliä paljon sutjakkaammin.
– Kaiken tulevan pohja on siinä toisten tuntemisessa ja yhtenäisestä luottamuksesta. Kun toimijoiden välillä on luottamusta, voi uudelle idealle saada helpostikin tulta alle, kun tietää kenen kanssa asiaa voi viedä eteenpäin, Raatikainen kertoo.
Maanantain tilaisuudessa jatketaan aiemman tapaamisen pohjalta ja suunnitellaan ideoita pidemmälle. Tilaisuus on avoin kaikille matkailun toimijoille: ei ainoastaan matkailuyrittäjille vaan myös yhdistyksille ja tapahtumajärjestäjille.
Ensimmäisen työpajan aikana heiteltiin ilmoille muun muassa seuraavia ideoita:
– Matkailulle omat nettisivut, joissa toimijat voi esitellä toimintaansa
– Nettiin enemmän tietoa vesistöistä, kulttuurista, kauniista kylistä
– Matkailuun ja markkinointiin mukaan luovaa hulluutta, ei perinteisen kliseen kautta
– Tapahtumien suunnitteluun mukaan nuoria, innovatiivisia yrittäjähenkisiä ihmisiä
-Lisää tapahtumia, kuten KeiteleJazz, esim. Aurajuustopäivät tai muu paikallinenteema (muillakin paikkakunnilla on omat tapahtumansa joka vuodenajalle)
– Tehdään työtä ”yhteiseen hiileen puhaltamalla”, positiivisella asenteella
– Kyläasiamies koordinoimaan yhdistysten, järjestöjen, yrittäjien yhteistyötä kaupungin kanssa
– Esittely huumorin kannalta
-Äki tarvitsisi hyvätasoisen hotellin
-Pitäisi olla kunnon ruokaravintola, joka auki myös illalla (pihvipaikka)
Matkailualan työpaja maanantaina 23. maaliskuuta klo 9 – 12
Keski-Suomen opiston vanha päärakennus, Sirkanpolku 3, Suolahti