ÄKS

Matkalla kohti liikenneturvallisempaa Keski-Suomea

12.02.2014 17:14
Talveen hiljakseltaan siirtyminen ja päivien pimeneminen pakottaa maltillisuuteen ratin takana.
Monen toimijan yhteinen liikenneturvallisuustoimijahanke käynnistyy Keski-Suomessa vuonna 2014.

 

Keski-Suomen maakunnan alueella käynnistyvällä hankkeella tuetaan maakunnan, seutukuntien sekä kuntien liikenneturvallisuustyötä. Hankkeessa ovat mukana kaikki Keski-Suomen kunnat ja Keski-Suomen ELY-keskus sekä yhteystyökumppaneina Liikenneturva, poliisi ja myös muita yhteistyötahoja.

Hankkeen toiminta-aika on 2014-2015. Vuosi 2016 on mahdollinen optiovuosi. Vastaavanlaisia hankkeita on toteutettu muuallakin Suomessa.

Tehtävästä vastaa konsulttina Ramboll Finland Oy. Toimijahankkeen vuotuiset kustannukset 50 000 euroa jakautuvat puoliksi ELY-keskuksen ja kuntien kesken.

 

Laajoja tavoitteita

 

Toimijahankkeen tavoitteena on liikenneturvallisuusyhteistyön parantaminen, uusien tahojen kannustaminen mukaan liikenneturvallisuustyöhön ja jo mukana olevien innostuksen ja sitoutumisen lisääminen.

Toimijahanke pyrkii edistämään liikenneturvallisuushankkeiden toteutumista ja parantamaan liikenneturvallisuustyötä tekevien ja myös tavallisten kuntalaisten tietotasoa liikenteen ongelmista ja turvattomuudesta.

 

Seurantaa, konsultointia, tempauksia

 

Liikenneturvallisuustoimija tukee kuntien liikenneturvallisuustyötä osallistumalla kuntien liikenneturvallisuus-ryhmien toimintaan ja edistää eri kohderyhmille suunnattuja toimenpiteitä kuntien hallintokuntien ja muiden yhteistyötahojen kautta. Toimija seuraa maakuntatason liikenneturvallisuustyötä sekä hakee uusia toimintamalleja, näkökulmia ja kumppaneita liikenneturvallisuustyöhön.

Liikenneturvallisuustoimija konsultoi myös kuntien liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmien laadintaa ja avustaa erilaisten liikenneturvallisuustempausten järjestämisessä. Toimija on mukana järjestämässä erilaisia seminaari- ja koulutustilaisuuksia yhteistyössä Liikenneturvan ja muiden tahojen kanssa. Toimija kokoaa ja tarjoaa tietoa liikenneturvallisuustilanteesta tekemällä ja ylläpitämällä kuntakohtaisia liikenneonnettomuustarkasteluja ja -analyysejä vuosittain.

Toimija laatii ja ylläpitää hankkeen Internet- ja Facebook-sivut. Toimija avustaa kouluteiden liikenneturvallisuustarkasteluissa konsultoimalla koulujen liikenneturvallisuussuunnitelmien ja kouluteiden vaaranpaikkakartoitusten laatimista.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy