Mestaripoika Toni Ilmonen: Porukan keltanokasta kasvoi miesten joukkueen tukipilari

Toni Ilmonen asuu nykyisin pari vuotta sitten valmistuneessa omakotitalossa Kotkassa vaimon ja kahden lapsen kanssa. 13 vuotta kestäneellä Korisliigaurallaan Ilmonen ehti pelata 468 ottelua Huiman, Lahden Namikan ja KTP:n riveissä. Stora Ensolla työskentelevä Ilmonen teki Huiman paidassa 4080 pistettä, mikä on enemmän kuin kenelläkään muulla.

Ensimmäiset todella merkitykselliset ottelunsa Ilmonen pelasi jo 17-vuotiaana, kun hänet oli yhdessä Teemu Valtosen kanssa nostettu Huiman B-junioreista A-junioreiden SM-finaalipeleihin Forssan KoriPoikia vastaan. Ilmosella on vain hataria muistikuvia noista A-poikien tunteikkaista finaaliotteluista keväältä 1994.

–Taidettiin olla Teemun kanssa aika pienillä minuuteilla mukana finaaleissa. En edes oikein muista, että oltaisiin juurikaan pelattu A-poikien mukana aiemmin kaudella. Jostain syystä meidät sitten nostettiin mukaan pudotuspeleihin.

Erityisesti Ilmoselle on jäänyt mieleen Liikuntatalon hieno tunnelma ja mestaruuden kannalta varsin merkityksellinen yksityiskohta.

– Oli tosiaan ensimmäinen kerta, kun pääsin pelaamaan tuollaisen yleisön edessä. Olihan se huikeata. Lisäksi noista peleistä parhaiten muistan Asikaisen Matin nyrjähtäneen nilkan. Se oli ihan hirveän näköinen, mutta pakko oli vaan ”Matun” päästä kentälle.

Lähes pelikelvottomalla nilkalla pelannut Asikainen oli lopulta yksi tärkeimmistä hahmoista 79-73 lukemiin päättyneessä mestaruuden ratkaisseessa kolmannessa finaalissa.

– Kyllähän mestaruuden tärkeimpänä takeena oli ikäluokkansa huippuyksilöt, mutta myös joukkueen hyvä yhteishenki oli tärkeä tekijä. Oikeasti oltiin vaan sellainen kaveriporukka joka halusi pelata korista.

Tuon joukkueen huippuyksilöt jatkoivat pelaamistaan yhdessä A-poikien mestaruuden jälkeenkin ja lopulta parin kauden alasarjojen koluamisen jälkeen kova työ palkittiin kauan odotetulla nousulla miesten SM-sarjaan.

– Kerittiinhän siinä niitä mutasarjoja jo koluamaankin. Nousun myötä touhu muuttui ensimmäistä kertaa vähän totisemmaksi, vaikka kyllä me edelleenkin oltiin se sama kaveriporukka joka piti hauskaa kentällä ja pelimatkoilla.

Ensimmäisellä SM-sarjakaudellaan Ilmonen pelasi vielä lähinnä vaihtopelaajan roolissa. Lisäksi kevätkautta sotki olennaisesti Tikkakoskella suoritettu asepalvelus. Tästäkin huolimatta Ilmonen kirjautti tulokkaalle kunnioitettavat 10 pistettä ottelua kohden.

Lähes tuhkimotarinaan verrattavissa olevan vuoden jälkeen Huima kohtasi karun arjen toisella kaudella. Jenkkivalinnat eivät osuneet aivan nappiin, jonka lisäksi oli loukkaantumisia ja surullisen kuuluisa Louis Banksin kannabissotku.

Lopulta Huima kuitenkin hilasi itsensä kuiville ja säilytti sarjapaikkansa lähinnä Banksin tilalle tulleen huipputakamies Darren McClintonin ansiosta. Ilmonen nostaakin Euroopan kovissa sarjoissa Huima-visiitin jälkeen pelanneen McClintonin yhdeksi kovimmista pelaajista, jonka kanssa on pelannut.

Parhaat muistot kasvattajaseuransa riveistä Ilmoselle on jäänyt kahdesta seuraavasta kaudesta. Kausi 98–99 päätyi Huiman historian parhaaseen sijoitukseen, kun joukkue oli lopulta neljäs. Kaudelle 99–00 joukkueeseen panostettiin enemmän kuin koskaan.

– Riley Ingen ja Donealy Bushin kausi oli tosi hyvä, pelattiin todella hyvin. Voi kyllä sanoa, että silloin kaikki meni aivan nappiin. Silti seuraavalla kaudella meillä oli vielä kovempi joukkue. Kevin Martin ja Nate Holmstadt olivat kovia jenkkejä, harmittavasti vaan Kevin loukkaantui, mikä sitten sekoitti meidän pelin. Pienestä nämä jutut joskus vaan on kiinni.

Ehdottomasti yksi sarjan parhaista kotimaisista hyökkäyspään pelaajista jatkoi Huimassa vielä vuoden, vaikka kyselyitä tuli muistakin seuroista. Lopulta kaudelle 01–02 Ilmonen päätti tarttua tarjoukseen ja siirtyi Namika Lahden riveihin.

– Ehkä siinä alkoi hieman olemaan leipiintymistä Huiman touhuihin ja halusin katsoa meininkiä muualla. En voi sanoa että olisin silloinkaan kovin aktiivisesti hakenut seuran vaihtoa, mutta Namikan tarjous tuntui silloin vaan sopivalta.

Palkintona tuolta reissulta oli pääsarjauran ainoa mitali, kun Lahti päätyi lopulta hopealle hävittyään finaaleissa kivikovalle Espoon Hongalle. Huiman kasvatille tuo kausi ei kuitenkaan henkilökohtaisesti ollut menestys.

– Puolet kaudesta meni ihan hienosti, sitten tuli pientä loukkaantumista minkä jälkeen minuutit tippui tosi paljon. Jälkikäteen ajateltuna tuosta ajasta on jäänyt eniten hampaan koloon, sillä koin tuolloin olevani urani parhaassa kunnossa. Jäi sieltä tosin paljon hyvääkin käteen. Vasta Lahdessa näin miten oikeasti treenataan, vaikka Huimassakin tehtiin fysiikkatreeniä ja muuta, niin Lahdessa treenimäärät valehtelematta tuplaantuivat.

Jatkuvien polvivaivojen takia Ilmonen joutui usein tyytymään hyppyheittoon.

Seuraavat kolme kautta menivät jälleen tutussa ja turvallisessa Huiman miehistössä. Noina aikoina joukkueelta ei löytynyt enää eväitä muuhun, kuin taisteluun sarjapaikan puolesta. Kaudella 04–05 vääjäämätön sitten lopulta tapahtui ja Huima kohtalona oli putoaminen 1. divisioonaan. Joukkueen valmentajana oli tuolloin Terence Stansbury, joka oli juuri edellisellä kaudella ollut pudottamassa BC Jyväskylän divariin.

– Stansburysta ei ainakaan minulle jäänyt pahaa sanottavaa. Mielestäni Terence oli ihan hyvä valmentaja. Päällimmäisenä tuosta kaudesta on jäänyt mieleen se armoton jenkkiruletti. Missään vaiheessa ei oikein saatu vakiintunutta kokoonpanoa millä pelata.

Divariin putoaminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoittanut sitä, että Ilmonen jättää joukkueen.

– En minä suinpäin mihin tahansa olisi lähtenyt, mutta toisaalta kun Kotkalta tarjous tuli niin eipä sitä tarvinnut kauan miettiä. Pienellä riskillä jouduin sinne lähtemään, sillä en saanut siirrettyä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ollutta opiskelupaikkaa Kotkaan. Onneksi onnistuin kuitenkin hoitamaan opiskelut  etänä.

Kotkassa ura jatkui vielä neljän vuoden ajan, mutta jo vuosituhannen vaihteessa kuvaan astuneet polvivaivat vaikeuttivat pelaamista huomattavasti.

– Pelaaminen oli jo pitkään ollut sitä, ettei kentällä pystynyt tekemään mitä olisi halunnut, vaan ennemminkin sen mitä pystyi. Eihän siinä touhussa loppuvaiheessa ollut mitään järkeä, kun piti ottaa iso kasa särkylääkkeitä, että pystyi edes jotenkin pelaamaan.

Kotkan vuosiin mahtui yksi hyvä kausi (06–07), jolloin polvivaivat loistivat poissaolollaan lähes koko kauden, kun taas uran viimeiseksi jäänyt kausi oli ihan jotain muuta.

– Viimeinen kausi oli katastrofi. Kotka teki ehkä kaikkien aikojen suurimman virheensä antamalla Damon Williamsille potkut ja siinä samassa rytäkässä sai Miika Sopanenkin lähteä. Tilanne oli kyllä tosi sekava. Itse olin käytännössä yksijalkainen eikä pelaamisesta tullut mitään, lopulta jouduinkin polvileikkaukseen.

Nykyisin Ilmonen laittaa palloa pussiin 35-vuotiaiden SM-sarjassa.

Uran loputtua seuraavat kaksi vuotta menikin sitten kokonaan ilman pallon pomputtelua. Pitkän tauon aikana polvikivut hävisivät ja veri alkoi jälleen vetää parketeille. Viimeiset kaksi kautta Ilmonen on pelannut 35-vuotiaiden SM-sarjaa Karhulan Veikoissa.

– Menin taas pelailemaan, kun pystyi portaita kävelemään ilman kipua. Tosi mukavaa on ollut pelata ja polvetkin ovat pysyneet kunnossa.

Viime kauden päätteeksi Ilmonen pääsi juhlimaan 35-vuotiaiden Suomen Mestaruutta KaVe:n riveissä. Nyt vyöltä löytyy mestaruudet A-pojista, 22-vuotiaista ja 35-vuotiaista.

– Joku perhana siitä jäi välistä, Ilmonen naurahtaa lopuksi.