ÄKSän juttusarja kertoo Huiman A-poikien 20 vuoden takaisen Suomen mestarijoukkueen pelaajien muistoista ja kuulumisista.
Veli-Matti Kinnunen
s. 1975
asuu Äänekoskella
päivämestarina CP Kelcolla
naimisissa, kaksi lasta
Takamiehenä pelannut ”Vellu” muistaa, miten tiiviiksi mestaruuden voittanut porukka kasvoi. Suurin osa joukkueesta pelasi A-poikien SM-sarjaa jo kahdella edellisellä kaudella.
– Mestaruus tuli sitten kruununa. Ratkaisevaa oli se, että saatiin Jone, Marko ja Jannekin mukaan joukkueeseen.
– Rannan Makella oli oma merkityksensä. Aiemmin kun mentiin vaikka Helsinkiin pelaamaan, niin tavoitteena oli, ettei hävittäis yli 30 pistettä. Mutta Rannan ansiosta ei hävitty yhtään peliä valmiiksi ennen aloitusheittoa.
Kinnunen ei ollut mestarijengissä johtavassa pelillisessä roolissa. Hän jatkoi miesten ykkösjoukkueessa kevääseen 1996 eli SM-sarjanousuun saakka.
– Muutaman vuoden vielä pelasin kakkosjoukkueessa ja valmensin 22-vuotiaita. Silloin riskattiin paljon mukaan. Vuosia vihelsin junnupelejäkin, mutta sitten työläännyin. Onneksi olen nyt pystynyt pysymään erossa.
– Mutta eihän sitä tiedä, jos omat lapset innostuu pelaamaan?
HUIMAN MIESTEN nykytilanne pistää miettimään.
– Miesten luopuminen divaripaikasta oli ensin sokki, mutta varmasti se oli oikea ratkaisu. Aikamoista tekohengitystä se jatkaminen olisi ollut.
– Muuta ei tarvita kuin muutama hyvä ikäluokka peräkkäin. 70-luvulla sellaisia syntyi.
*
Sarjassa aiemmin julkaistu:
Janne Jäntti – Kirje Australiasta
Tero Rantaniva: Kultamitali piristi Äänekoskea laman keskellä
Matti Asikainen: Huima ei huolinut valmentajaksi
Jouni Määttänen: Kultajuhlista löytyi myös toinen kulta
