ÄKS

Metsä Group aloittaa muutosneuvottelut kannattavuutensa ja toimintansa tehokkuuden parantamiseksi – Äänekoskella noin 70 työpaikkaa liipasimella

02.10.2025 12:47
Arkistokuva Sami Karppinen.

Metsä Group aloittaa kaikkia liiketoiminta-alueitaan ja konsernitoimintojaan koskevat muutosneuvottelut. Alustavan arvion mukaan suunnitellut toimenpiteet voivat johtaa toteutuessaan noin 800 vakituisen työtehtävän pysyvään vähennykseen, joista Suomessa arviolta 540.

 

Metsä Group ilmoitti 31.7.2025 aloittavansa 300 miljoonan euron kustannussäästö- ja tulosparannusohjelman suunnittelun. Suunnitelma on nyt valmis, ja osana sitä Metsä Group käynnistää henkilöstöään koskevat muutosneuvottelut.

– Kannattavuutemme on heikentynyt kolmea kautta. Ensiksi, maailmankaupan lisääntyneet epävarmuudet ovat johtaneet tuotteidemme vähentyneeseen kysyntään. Toiseksi, valuuttakurssien muutokset ovat heikentäneet ja tulevat edelleen heikentämään tulostamme. Kolmanneksi, raaka-ainekustannusten ja yleisen kustannustason nousu on syönyt kannattavuuttamme, sanoo Metsä Groupin pääjohtaja Jussi Vanhanen.

– Toimimme pääomavaltaisessa liiketoiminnassa, jossa matalasta kysynnästä johtuvat, alhaisemmat käyntiasteet ja selkeästi kasvaneet kustannukset ovat kestämätön yhtälö, johon on reagoitava, toteaa Vanhanen.

Kustannussäästöohjelman suunnittelutyössä on pureuduttu hankinnan ja lopputuotelogistiikan kustannuksiin sekä puunhankintaketjun tehokkuuteen metsästä tehtaalle. Nämä muodostavat merkittävän osan suunnitelluista säästöistä. Lisäksi on tunnistettu tarve toimintojen uudelleen järjestelyyn ja yksinkertaistamiseen kiinteiden kustannusten vähentämiseksi. Samoin on tunnistettu merkittäviä tehostamiskohteita muuttuvissa kustannuksissa.

– Henkilöstömme on tehnyt hyvää työtä nykyisen toimintamallimme puitteissa. Tässä tilanteessa se ei valitettavasti pelkästään riitä, vaan meidän on tartuttava niihin asioihin, jotka ovat omissa käsissämme ja muokattava toimintaamme pitkän tähtäimen kilpailukyvyn varmistamiseksi, toteaa Vanhanen.

Alustavan arvion mukaan suunnitellut toimenpiteet voivat johtaa noin 800 vakituisen työtehtävän pysyvään vähentämiseen. Metsä Groupiin kuuluvan pörssiyhtiö Metsä Boardin suunnitellut vähennykset ovat mukana luvuissa. Suomessa vähennykset koskisivat arviolta yhteensä 540 vakituista työtehtävää jakautuen eri paikkakuntien kesken seuraavasti: Espoo noin 140, Äänekoski noin 70, Kemi noin 60, Simpele noin 40, Lappeenranta (mukaan lukien Joutseno) noin 35 ja muut paikkakunnat yhteensä noin 190. Suunnitellut muutokset voivat johtaa irtisanomisten lisäksi myös työtehtävien muutoksiin.

Muutosneuvottelut henkilöstön edustajien kanssa aloitetaan eri maiden lainsäädäntöä noudattaen. Suomessa ne käynnistyvät 7.10.2025 alkaen. Osana muutosneuvotteluita ovat myös mahdolliset muutosturvaan ja uudelleentyöllistymiseen liittyvät toimenpiteet. Metsä Group työllistää globaalisti noin 9600 henkilöä, joista Suomessa noin 5600.

Neuvottelut eivät sisällä tuotantolaitosten pysyviä sulkemisia. Metsä Groupin uusien liiketoimintahankkeiden (Muoto, Kuura, ligniini ja bio-CO2-talteenotto) kehitys jatkuu kunkin oman suunnitelman ja aikataulun mukaisesti. Kustannussäästö- ja tulosparannusohjelmaan liittyvät kuluvaraukset kirjataan vuoden viimeisen neljänneksen tulokseen vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy