ÄKS

Metsä Groupille jättipotti Suomen laatupalkinto 2021 -kilpailussa

12.11.2021 08:56 (muokattu 12.11.2021 08:57)

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board on voittanut Suomen Laatupalkintokilpailun ja Suomen Kiertotalouspalkinnon, joka myönnettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring voitti Quality Innovation Award -kilpailun Kuura-tekstiilikuidullaan. 

 

Suomen Laatupalkintokilpailu ja Suomen Kiertotalouspalkinto perustuvat kansainväliseen EFQM-mallin (European Foundation for Quality Management), jota Metsä Group hyödyntää laajasti toiminnan pitkäjänteisessä kehittämisessä. Sisäisistä arvioinneista ja laatukilpailuista saatu palaute tuo arvokkaita kehitysideoita, jotka huomioidaan seuraavien vuosien kehittämisessä.

Kilpailun arviointiraati nosti esiin Metsä Boardin ”lähes oppikirjamaisen” selkeyden ja systemaattisuuden suunnan määrittelyssä ja strategian toteuttamisessa. Laatukeskuksen mukaan tämä viestii erinomaisesta suorituskyvystä ja hyvästä liiketoiminnan tuloksesta.

– Vastuullisuus on nostettu yhtiömme strategiaan, menestystekijöihin ja mitattaviin tavoitteisiin. Arviointiin osallistuminen oli meille tilaisuus paitsi kehittää toimintaamme entisestään, myös saada vahvistus oikeasta suunnasta, kertoo Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio.

Vuoden potentiaalisimmaksi innovaatioksi valittiin Metsä Springin Kuura-tekstiilikuitu Quality Innovation Award -kilpailussa. Arvioinnissa korostettiin muun muassa innovaation uutuusarvoa, hyödynnettävyyttä ja asiakaslähtöisyyttä.

– Painotimme kilpailussa etenkin innovaatiotoiminnan pitkäjänteisyyttä ja laajaa yhteistyöverkostoa. Metsä Groupin oma tekstiilikuitututkimus käynnistyi vuonna 2012. Ilman lukuisia T&K-kumppaneitamme emme olisi Kuura-kuidun kehityksessä päässet näin pitkälle tässä ajassa, sanoo Metsä Springin toimitusjohtaja Niklas von Weymarn.

Voittajat julkistettiin Suomen Laatukeskuksen järjestämässä laatupäivässä 11.11.2021.

EFQM-mallia käytetään toiminnan arviointi- ja kehittämistyökaluna kymmenissä tuhansissa organisaatioissa eri puolilla maailmaa. EFQM-kilpailun tavoitteena on tunnistaa edelläkävijäorganisaatioita, joilla on esittää selkeitä tuloksia strategiansa toimeenpanemisesta ja toimintansa jatkuvasta parantamisesta. Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on voittanut Suomen Laatupalkintokilpailun vuonna 2012.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy