ÄKS

Mielipide: Äänekosken Kiinteistönhoidosta

09.09.2020 16:36

Äänekosken kaupunki on tällä hetkellä ulkoistanut ison osan kunnossapidostaan omistamalleen yhtiölleen Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:lle (myöhemmin kiinteistönhoito). Kun kunta omistaa tai on osakkaana ja sillä on kyseisessä yrityksessä määräysvaltaa, niin se voi käyttää kyseistä yritystä ja sen palveluita kilpailuttamatta niitä muiden, pääasiassa yksityisten yritysten kanssa.

Kiinteistönhoidon liikevaihto oli viimeisellä tilikaudella lähes 12 miljoonaa euroa ja koska kyseessä on kuntayhtiö ja omaa In house -aseman, niin se ei tämän vuoksi saa / saisi myydä palveluitaan kunnan ulkopuolisille tahoille kuin maksimissaan 5 % liikevaihdostaan. Tästä saadaankin helposti laskettua, että rikkomatta In house -asemaansa, on Kiinteistönhoidon laskutus Äänekosken kaupungille ollut vuoden 2019 aikana yli 11 miljoonaa euroa. Tämä kaikki ilman kunnollista kilpailutusta, joten on täysin mahdotonta sanoa sitä, kuinka paljon liikaa kuntalaisten verorahoja on tämän vuoksi heitetty hukkaan. Kiinteistönhoito tekee toki maltillista tulosta, mutta mikä firma ei tekisi, jos saisi toimia ilman kilpailijoita?

Ja sellaistakin Kiinteistönhoidossa on tapahtunut, että heidän omat työntekijänsä ovat olleet (tai ovat edelleen?) mukana sellaisessa yrityksessä, joka tarjoaa samoja palveluita kuin Kiinteistöhoito itse ja he ovat saaneet myydä oman yrityksensä palveluita suoraan kiinteistönhoidolle. Sinänsähän tässä ei ole mitään väärää, mutta jos Kiinteistönhoito on myynyt 95% näistä ostetuista palveluista suoraan Äänekosken kaupungille, niin olisiko kaupungin ollut järkevämpää ostaa kyseinen palvelu suoraan kyseiseltä firmalta, niin olisi jäänyt yksi välikäsi katteineen pois välistä? Tosin tällaisessa tilanteessahan kaupunki joutuisi luultavasti kilpailuttamaan hankinnan, joka saattaisi vaikuttaa negatiivisesti myyvien yritysten katteisiin, eivätkä kaupat tippuisi niille syliin kuin ”Manulle illallinen”.

Viime aikoina olen kuullut useammaltakin suunnalta, että Äänekosken kaupungin omistama toinen yritys, Ääneseudun asunnot, olisi jättämässä ostopalvelujaan aiempaa vähemmäksi Kiinteistönhoidolta juuri hintojen vuoksi. Tämä on hyvä asia, koska Ääneseudun asunnot on tappiota tekevä yritys, jonka kannattaakin kilpailuttaa kaikki mikä mahdollista. Samoin, myös Äänekosken kaupunki on suunnitellut vähentävänsä ostojaan Kiinteistönhoidolta, mutta niin, että se ottaisi omille palkkalistoille työntekijöitä tekemään ne suoritteet, jotka se jättäisi ostamatta Kiinteistönhoidolta. Sekä omani, että Äänekosken Kokoomuksen kunnallisjärjestön mielipide on se, että kaupungin pitäisi ehdottomasti avata kilpailua huomattavasti nykyistä enemmän yksityisen puolen yrityksille. Näin saataisiin tervettä ja reilua kilpailua, joka mahdollistaisi pienemmät hinnat ja toisi säästöjä kaupungille. Toki tässä on tietyillä tahoilla huonona puolena se, että kavereille ei voitaisi jakaa suojatyöpaikkoja ja poliittisten nimitysten tekeminen olisi aiempaa hankalampaa.  Kaikkea ei voi kuitenkaan saada ja tärkeintä olisi kuitenkin saada veronmaksajien rahaa säästettyä, jolloin sitä voisi jakaa aidosti johonkin järkevään tai saada veroäyriä pienemmäksi ja Äänekoskea houkuttelevammaksi paikaksi asua. Ehkä tietyillä toimenpiteillä saataisiin järkyttävä muuttotappiokin vähenemään tai jopa kääntymään positiiviseksi. Ainakin kilpailun avaaminen yrityksille loisi Äänekoskesta positiivista kuvaa yrittäjäystävällisenä kuntana.

Sillä, että Kiinteistönhoidon palveluiden kilpailutus avattaisiin nykyisen mallin vastaisesti myös muille yrityksille, mahdollistaisi myös sen, että Kiinteistönhoito ei olisi enää In house -asemassa ja voisi tarjota palveluitaan vapaasti myös muille kuin kaupungille ja se saisi lähteä kilpailemaan vapailla markkinoilla, jolloin sen kustannustehokkuus mitattaisiin oikean kilpailun kautta. Tosin, en itse usko, että paikalliset yksityiset yritykset olisivat tästä kovinkaan huolissaan.

Mikko Somiska

Kuntavaaliehdokas

Äänekosken Kokoomus

Vastaa käyttäjälle -marke-Peruuta vastaus

  1. Veronmaksaja sanoo:

    Vastahan Simo Salmelin taisi kertoa lehdessä, että Kiinteistönhoito on hankkinut myös alihankkijoilta palveluita 1.2 miljoonalla.
    Todennäköisesti tuo summa on laskutettu kaupungilta kerrottuna asiallisella katteella?
    Sanomattakin selvää on ettei tuolla yrityksellä olisi mitään mahdollisuutta toimia vapailla markkinoilla.
    Paikallisten yrittäjien hinnat heillä on luonnollisesti hallussa, koska pystyvät alihankkijoilla kilpailuttamaan heille jo valmiiksi korvamerkityt työt.
    Kyllä nämä työt olisi kohtalaisen helppo kuitenkin kilpailuttaa julkisena hankintana.
    Nythän tarjouksia taidetaan kysellä mielivaltaisesti keneltä huvittaa.
    Kaupungilla on olemassa pienhankintaportaali, mutta jostain syystä tuonnekaan ei ilmesty tarjouspyyntöjä.

    1. Mikko Somiska sanoo:

      Kiitokset hyvästä kommentista kirjoitukseeni.
      Luultavasti ulkoa ostetuilla palveluilla on ollut kerroin hinnassa, kuten mainitsitkin. Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa ja tuohan on ehkä helpoin tapa sitä tehdä.

  2. Veronmaksaja sanoo:

    Olipa sekavasti jäsennelty tarina kirjoittajalta. Ainakin kolme eri asiaa sikin ja sokin. No, politrukin aatosmaailma on sellaista, taitaa olla vaalit tulossa.

    1. Mikko Somiska sanoo:

      Pahoitteluni, jos kirjoitukseni oli mielestäsi sekava. Kertoisitko, mikä kohta ei auennut, niin yritän parhaani mukaan selittää sen eri tavalla täällä kommenttiosiossa.
      Kirjoituksessa oli kyllä useampi eri asia, mutta ne liittyivät kaikki toisiinsa, joten sen suhteen oli luontevaa liittää ne kaikki yhteen tekstiin.

  3. Veli Veikko sanoo:

    Mikko kirjoittaa asiaa. Paikkakunnalla harva uskaltaa olla mielipiteineen vahvasti valtavirtaa vastaan. Asiaa on siinä, että kertoo kaikelle kansalle, mikä voisi olla Äänekosken vaihtoehdot. Jatketaanko samalla sosialistisella politiikalla ja annetaan kunnallisten yritysten ”kukoistaa”. Näin voidaan säilyttää turvallisina pidetyt työpaikat yms. sellaista mukavaa. Vai olisiko vaihtoehtona Äänekosken Kiinteistönhoidon myynti yksityiselle, mieluummin paikalliselle toimijalle. Ehkä vieläkin parempi vaihtoehto olisi pilkkoa em. yritys ja myydä yritys pienemmissä osasissa. Tällöin kaupunki voisi paremmin työllistää ja tukea paikallista yritystoimintaa. Kaupunki säästäisi ja työpaikat todennäköisesti lisääntyisivät, eivät ainakaan vähenisi. Mutta jos…. poliitikkojen enemmistö vastaisuudessakin suosii vasemmistolaista politiikkaa, silloin ei aito kilpailu kiinnosta, samoin parempi työllisyys ei kiinnosta. Paikkakunnan ”kilpailevat” yritykset eivät pärjää, jos ja kun Kiinteistönhoito on kaupungin hovihankkija.

    1. -marke- sanoo:

      Vastakkain asettelu on vaarallista.

      Kunnan vaihtoehdot ovat tehdä itse tai teettää toisilla.

      Omistaja esitti kyseisen yhtiön siirtämistä alkuvuodesta -19 Out-house muotoon.

      Yhtiö oli siihen valmistunut.Tämä olisi tarkoittanut markkinoille siirtymistä.
      Poliittinen päätöksenteko esti tämän.

      Ajattelutapa ,että kunnallinen osakeyhtiö olisi vihollinen yrittäjälle on mielestäni väärä.

      Hankintalaissa on määritelty maksimirajat joiden sisällä nk.ulkoinen myynti tulee pysyä (5%) kun kyseessä on in-house yhtiö.
      Kuntayhtiö voi olla tehokas yrittäjyyttä hyödyntävä jos sitä sellaiseksi omistajaohjataan.
      Kyseinen yhtiö on 100% kaupungin omistama, tavoitteet on helppo asettaa.

      Vaarana kuntayhtiöiden lopettamisessa on yhtiön ympärille kehittynyt yksityinen yritystoiminta joka Äänekoskella on paikallista ja yrityksille tulisi entistä haastavampi tilanne.
      Olen varma ,että yhtiön kautta varmin mahdollisuus paikallisuuteen tulee yhtiön kautta.

      Vaarana on ,että markkinoita tulevat hallitsemaan ulkomaalaiset suuryritykset ja pääomasijoittajat.
      Tämä johtaa suuryritysten aseman vahvistumiseen ja paikallisiin monopoleihin.
      Huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannaltakin tämä on riski.

      Kunnan tulee säilyttää keskeiset toiminnat omissa käsissään.
      Avointa keskustelua tarvitaan, joka nyt on avattu.
      Kiitos Mikko.

    2. Paikallisesti sanoo:

      Pilkotaan pois ja niin pieniksi, ettei jää jäljelle kuin kitisevä konkan tehnyt katkera paikallinen yrittäjä. Sössitään kunnolla, että joku jyväskyläläinen tai jopa merten takainen kunnon iso toimijakonserni laittaa asiat kuntoon ja investoi tuloksestaan jonnekin muualle.
      Ei tarvitse meidän äänekoskelaisten muuta kuin kaivautua syvemmälle poteroihimme, kuten kirjoittaja tuntuu arvojensa mukaisesti avautuvan.

      1. Mikko Somiska sanoo:

        Äänekoskella on paljon yrityksiä ja niistä on useat hyvin menestyviä. Olen itse Äänekosken Yrittäjien hallituksessa ja pääosin siellä mennään positiivisella asenteella, eli mainitsemaasi kitinää ei ainakaan siellä kuule.
        Voisitko ystävällisesti kertoa, kuinka kilpailuttamalla asiat sössitään? Kilpailuttamalla asioihin saadaan yleensä parempi hinta-/laatusuhde ja ainakin oman ajatusmaailmani mukaan se on pelkästään hyvä asia.
        En oikein ymmärtänyt ajatustasi siitä, että olen kaivautumassa poteroon, koska haluan avata kilpailua ja säästää siten veronmaksajien rahoja. Avaisitko myös hieman sitä, että millainen on arvomaailmani ja miten sen olet oppinut tuntemaan? Ja mielummin ihan omalla nimelläsi, etkä nimimerkin taakse piiloutumalla.

  4. keekuri sanoo:

    eipä tuosta ymmärrä juuri mitään. mutta suurin osahan työntekijöistä olikin kaupungin työntekijöitä. olisiko aika palauttaa se käytäntö. ei kai siinä mitään vikaa ollutkaan, paremmin vissiin oli silloin.

    1. Mikko Somiska sanoo:

      Pahoitteluni, jos olin ilmaissut itseäni tekstissä epäselvästi. Voisitko kertoa, mitä kohtaa et ymmärtänyt, niin voin yrittää avata sitä täällä kommenttiosiossa.
      Parastahan varmaan kuitenkin olisi, jos palvelut kilpailutettaisiin, niin tällä tavoin saataisiin veronmaksajille alhaisin hinta. Toki tuon alhaisimman hinnan saattaisi antaa Kiinteistönhoitokin, mutta sittenhän peli olisi kuitenkin nykyistä reilumpaa kaikkia kohtaan.

      1. keekuri sanoo:

        suurin osa ollut ikänsä töissä kaupunki kiinteistönhoito ja tehneet työnsä kiitettävästi ja hyvillä mielin. kiva lukea jos kohta on työtön kun työ ei lopu

        1. Mikko Somiska sanoo:

          Hienoa! Jos näin todellakin on, niin Kiinteistönhoidolla ei pitäisi olla minkäänlaisia ongelmia siirtyä kilpailemaan töistään muiden yritysten kanssa.

  5. Tehokkuus sanoo:

    Mikko kirjoittaa asiaa. Ihmettelen, miten työntekijöillä voi olla kilpailevaa toimintaa harjoittavia yrityksiä työnantajansa kanssa. Yksityisellä puolella tuo ei onnistuisi. Ettei vain menisi työaikana puurot ja vellit sekaisin, kenen asioita hoidetaan.

    Myös nuo Kiinteistönhoidon suojatyöpaikat sopiville tutuille ovat ihmetyttäneet minuakin.

    Ihan asian ulkopuolelta: Kiinteistönhoidon autoilla myös ajellaan kävelyteillä täysin ilman aihetta. Millähän oikeudella? Onko niin kiire, että pitää oikoa?

  6. Jorma Kiviranta sanoo:

    Sopimukset kuntoon:

    Mikko kirjoittaa taas asiaa. Haluaisin vielä tuoda esiin yhden näkökulman kaupungin ja Kiinteistöhoidon suhteessa.
    Esimerkiksi liikuntapuolella ei sopimuksissa ole määritelty mitä tehtäviä ja missä laajuudessa ne pitävät sisällään. Tästä on ollut seurauksena, että kaupunki ei oikein tiedä mistä se maksaa ja työntekijät ovat voineet määritellä mitä tekevät.
    Onneksi tähän tilanteeseen on tietääkseni tulossa parannusta.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy